lauantai 25. helmikuuta 2012

Värikästä talvipäivää!

Vihdoin saa huokaista ja viettää viikonloppua! Raskas ensimmäinen harjoitteluviikko on nyt takana, ja eilen työpäivän päätteeksi ajattelin piristää itseäni kynsitaiteilulla. Sunnuntaina nämä pitää taas poistaa kun muuten levittelen basiliskoja ympäriinsä ;) Tänään mennään katsomaan Asaa, ja tapaamaan kavereita. Kivaa talvipäivää!




Ja tämä viimeinen vesinokkaotus lähti kummipojan isolleveljelle ylläriksi kummipojan nimipäiväpaketin mukana.

torstai 23. helmikuuta 2012

Hetkittäiset nopeat inspiraatiot

Aloin tehdä Onnille villapaitaa ja sitten tuli mieleeni, että siihenhän voisi tehdä vaikkapa jonkun eläimen etupuolelle. Ja miksei takapuolellekin! Siispä lopputuloksena syntyi kettuileva kettu, jonka häntä on tietysti takapuolella. 

Lisäksi koulussa tehtiin käsillä kun harjoiteltiin laskimoverinäytteenottoa. Ensi viikolla pääsen harjoittelemaan samaa taitoa myös harjoittelussa, kivaa! (Verikoekuvassa olen potilaan roolissa)






keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pakastaa


Vapaapäivän pakkasia, ei tarvitse mennä ulos. Parvekkeella kävin kyllä vähän tuulettumassa päikkäreiden jälkeen. En ole saanut oikein mitään tänään aikaiseksi mutta ei se mitään. Ü Huomenna laskimoverinäytteen ottoa, ja matka kotikonnuille.

ps. Voi kun Nuffe on ollut pieni joskus! Ennen ja jälkeen :D


torstai 2. helmikuuta 2012

Beauty


Ostin orkidean citymarketista 7,5 eurolla. Ensin siinä oli kaksi kukkaa, päivä ostamisen jälkeen kukkia oli kolme. Kaksi nuppua on vielä aukeamatta, mutta kerrankin asuntoni on niin valoisa että se mahdollistaa kukkien kasvamisen! Jee!

Kummilahja

Tein Onnille kummilahjaksi elämäni ensimmäisen tilkkupeiton. Tätä harrastusta pitää jatkaa, ehdottomasti, koska peiton tekeminen oli mielettömän kivaa! Välillä meinasi vähän usko loppua ompelukoneeseen joka katkoi lankaa ja teki solmuja tyhmiin paikkoihin, mutta ehkäpä joudun opetella koneen säätöjä vähän enemmän ettei vastaavaa enää tapahdu. Langankireydestä nämä vibat kai johtuivat.

Ja peiton tekemiseen ei edes siis mennyt kauaa, ahkeroin muutaman kerran oikein kunnolla, ja se olikin jo valmis. Toki onhan peitto pienikokoinen.

Tällaisen sain aikaiseksi, materiaalit ostin pääasiassa eurokankaasta, osa on retroja äitin kaappien kätköistä.