Tiistaipäivänä

Tänään aamulla vanuin sängyssä pitkään kellon soimisen jälkeenkin, vaikka pupuystävä yritti kaikin keinoin herättää. Se kolisteli tahallaan, että saisi minut ylös. Kaivoi häkkinsä nurkkaa valtavalla innolla, luuli varmaan pääsevänsä kovan muovipohjan läpi kun tarpeeksi kynsii sitä.. Ja se myös nakersi häkkinsä kaltereita, mistä lähtee valtavan kova räminä ja koska huoneen seinillä on vielä vähän tyhjää, täällä myös kaikuu. Aina kun nostin päätä tyynyltä ja kurkkasin häkkiin päin, poika lopetti toimintansa ja katsoi suoraan minuun päin suunnilleen tällaisella ilmeelläja heti kun laskin pääni takaisin, riehuminen jatkui. Ruokakuppia heiteltiin myös ympäriinsä niin että pelletit ja heinä pöllysi. Lopulta nousin, kävin alakerrassa ja tulin takaisin sänkyyn lukemaan kirjaa, sitten Neville rauhoittui kun huomasi minun olevan oikeasti hereillä.

Kouluun menin kymmeneltä, pyöräillen. Koko matka on ylämäkeä, ja se tuntuu! Varsinkin näin keuhkoputkentulehduksesta parantuvalle, ei pyöräily varmastikaan kovin terveellistä ole. Mutta tuntuu myös siltä että kun tuota jatkaa aktiivisesti, kunto nousee humahtaen. Siitä en olisi kovinkaan pettynyt.

Matikan tuntien jälkeen (missä muuten ymmärsin jopa käsiteltävää asiaa, kun eilen läksyjen tekeminen tuntui toivottomalta !) jäin tekemään ohjelmointitehtävistä ensimmäistä, joka on kurssin läpipääsemisen vaatimus. Onnistuin siinä ihan hyvin, enää on toinen tehtävä ja ensi viikon koe jäljellä niin kurssista on päästy läpi. Jes! (kyseisen aineen opettaja on Hieman masentavaa sorttia.)

Kotiin päästyäni tein lättyjä, ja istuin katsomaan Greyn anatomiaa, katson sitä nykyään oikeastaan melkein joka päivä. ♥ Illalla värjäsin vielä Iiriksen hiukset ja sitten istuin tähän koneelle Nuffelspuffelin kanssa, sillä oli halipula.

Huomenna on sitten koulusta vapaapäivä, mutta menemme silti kaverin luokse laskemaan matikan ja fysiikan tehtäviä, koska myös niistä kokeista pitäisi päästä läpi... Siellä saa kuulema porkkanakakkua! ü

Hieman eilistä helpottuneemmin fiiliksin, Laura