maanantai 17. joulukuuta 2012

joulun tunnelma




Joulun tunnelmaa tuo se kun on kivoja valoja joka puolella, erityisesti kun illalla käy keittiössä vaikka hakemassa jotain juotavaa ja pöydällä on joku nätti jouluvalo, niin tunnelma on jouluinen. Ja mulla on nyt eka joulukuusi omassa kodissa, vaikka vahingossa perille asti tulikin vaan latva, varsi jäi johonki muualle. Mutta on tää söpö näinkin Ü

Mukava kesä.




Minusta tuntuu että viime kesä hujahti ihan hetkessä, kun olin niin paljon töissä! Ensi kesänä tätä samaa ongelmaa ei pitäisi olla, sitten aion kyllä nauttia jokaisesta hetkestä ja rauhasta. :) Nuffen kanssa ulkoilu on niin mukavaa, vaikka sen perässä saakin aina välillä juosta.

Nyt vietän vapaapäivää talvimaisemissa, lunta tulee ja tulee aina vaan. Onneksi on sentään valkea joulu! Nyt pitää lähteä kauppaan ostamaan huomisille pikkujoulukekkereille asioita, ruokia ja sen semmoisia. Tuo pyry on vain aika mahdoton lähestyttävä, jos ajattelen näitä kesäisiä maisemia niin ehkä selviydyn kauppaan ja takaisin :)

maanantai 26. marraskuuta 2012

Blogitauon lopetus

Olenpas ollut blogipimennossa jostain syystä. Muistellaanpa tässä välissä vaikka kummipoikaa, jonka olen nähnyt viimeksi kesäkuussa (!) ja tuntuu aika pöhlöltä, miten muka koko kesä meni niin ettei ollut aikaa käydä edes piipahtamassa. :( Onneksi itsenäisyyspäivänä ollaan jo sovittu menevämme veljen perheen luo, joten pääsen taas leikkimään poikien kanssa, sekä sen kummitettavan että sitten vain täditettävän. Kyllä lapset kasvaa niin nopeasti.. (jos sallitaan näin kliseinen fraasi.) Käsitöitäkään en ole tuon edellisen postauksen peiton jälkeen tehnyt, nyt eilen aloitin buumin taas joululahjojen neulomisella. Katsotaan mitä saan valmiiksi asti, jouluun mennessä.


Tämä kuva on kummipojan ristiäisistä, tuntuu kuin tästä olisi vasta hirmu vähän aikaa mutta vähintään mun hiuksista huomaa että onhan siitä jo melkein vuosi. Ovat nimittäin nykyisin aika paljon vaaleammat.

Kaikenlaista tässä on ehtinyt jo tapahtua tämänkin vuoden aikana, kohta voikin jo muistella tapahtumia jonkinlaisen uusivuosi-päivityksen myötä. Odotellaan ensin se joulu tänne kummiskin, meillä odotellaan muutamien jouluvalojen loisteessa, keittiössäkin on jouluverhot jo. Ü Haluaisin myös joulukuusen, nyt kun vielä voi sellaisen laittaa.. Nuffe vaan taitaisi syödä sen, ehkä tyydytään muoviseen. Ei roskaakaan niin paljon ;)

Vielä parin joulun takaisen piparitalon ikkunat.

torstai 11. lokakuuta 2012

Pikkupeitto

Mulle on jostain syystä kertynyt hirveät määrät erisävyisiä punaisia lankoja. No, niitä sitten käytettiin tämmöiseen pieneen tilkkupeittoon joka valmistui viikossa, jo kynttilöillä valaistujen iltojen sohvannurkkapuuhana. Teen tilkkupeitot niin, että vaihtelen värejä ja kuvioita, lähinnä kokeilen kaikkea mitä päähän juolahtaa, esimerkiksi tämä ensimmäisen kuvan valkoinen tilkku syntyi vaan kokeilemalla, ja kuviosta tuli tosi nätti. Väri ja kuvio vaihtuu lennosta pitkillä puikoilla, ja kun on tarpeeksi pituutta, sitten päätellään. Ja näin syntyneet suikaleet liitetään sitten toisiinsa. Nopeaa ja helppoa.





torstai 4. lokakuuta 2012

Butterflies

Lankavarastoistani löytyy välillä jotain kesken jääneitä töitä, kuten nyt esimerkiksi tällainen paidanalku, jonka pakotin itseni tekemään loppuun eilen. Helmaan tuli röyhelöä, ja etumuksen alareunaan ihan överi perhonen, jonka saa halutessaan (kyllästyessään) irti helposti. Ehkä tämä on ihan kiva, tai sitten ei. Ü



tiistai 11. syyskuuta 2012

Ihan tavallinen vadelmakiisseli


Vadelmakiisseli
syntyi tänään ihan pikaisesti, päähänpistosta.

Tässä ohje kahdelle:

2dl vettä ja n.3/4 dl sokeria kattilaan,
sekä 2,5 dl vadelmia pakkasesta.

Erillisessä kupissa sekoitetaan 
vajaa desiin kylmää 
vettä 2 rkl perunajauhoja.

Kattilaseoksen annetaan kiehahtaa, 
nostetaan pois levyltä.
Sekoitettu ja tasainen perunajauhoseos 
ohuena nauhana kattilaan, 
koko ajan sekoittaen.

(Jätin kupin pohjalle vähän perunajauhoseosta koska kiisseli näytti sakenevan heti, enkä halunnut siitä liian paksua.)

Minun ei tarvinnut tehdä edes mitään muuta, mutta jos kiisseli ei tästä sakene, siirrä keitos vielä kuumalle levylle kunnes yksi kupla tulee pintaan.



Kasvispitsa




Tämä on ihan perus pitsa, täytteet suoraan purkeista/tuoreita vähän pilkottuna, ei mitään sen ihmeellisempää gourmét-hässäkkää. Ü

Pohjaan

kädenlämpöistä vettä 2 dl

siihen lisätään 

2 rkl öljyä
pussillinen kuivahiivaa
1/2 tl suolaa

sekoitetaan, ja sitten vielä 3-4 dl vehnäjauhoja.

Annetaan kohota kaksinkertaiseksi, sitten vain jauhotetulle leivinpaperille kaulitsemaan. Mitä ohuemmaksi saa, sitä ohuempi pitsa tulee, luonnollisesti. Ü

Itse laitoin nyt päälle tomaattikastikkeeksi pirkan pastakastikkeen, joka oli muistaakseni valkosipulimaustettu. 

Sitten täytteeksi

murustettua fetajuustoa, 
pilkottuja säilykeherkkusieniä, 
punasipulia ohuina renkaina,
punaista paprikaa, 
tuoretomaattia ohuina viipaleina, 
sekä tuoretta basilikaa muutama pieni lehti. 
Päälle vielä edam-juustoraastetta, 
ja uuniin (250 astetta) noin vartiksi, tai kunnes pohja on paistunut ja juusto sulanut.

maanantai 3. syyskuuta 2012

munakoisorullat

munakoisorulliin (2:lle) tarvitsee

Yhden munakoison
Mozzarellapallon
Palan parmesanjuustoa
leivitykseen jauhoja ja munaa
öljyä paistamiseen
tomaattikastiketta
tuoretta basilikaa
pippuria ja suolaa

lisäksi sopii jokin hyvä leipä, me lämmitettiin ciabatta.








Munakoiso viipaloidaan puolen sentin paloiksi pitkittäissuunnassa. Mozzarella viipaloidaan myös, parmesan raastetaan, jauhoja kulhoon ja pari munaa rikottuna toiseen. (yksikin voi riittää). Tomaattikastike kaadetaan valmiiksi vuokaan. Munakoisoviipaleet leivitetään, ensin munassa ja sitten jauhossa, ja paistetaan paksussa kerroksessa öljyä pannulla, muutama kymmenen sekuntia molemmin puolin niin tulee nätti väri. Pannun jälkeen laitetaan kuivumaan leivinpaperin päälle vierekkäin, niin että ehtivät myös vähän jäähtyä.

Sitten kääritään rulliksi näin: Ensin pala mozzarellaa toiseen päähän, samaan päähän myös muutama lehti basilikaa, ripaus parmesania ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Kääritään rullalle, ja saumapuoli alaspäin vuokaan tomaattikastikkeen päälle. Näin tehdään kaikille paloille, ja lopuksi laitetaan vielä parmesanraastetta koko komeuden päälle. Ja uuniin, 200 astetta esimerkiksi jos paistaa leivän samaan aikaan, ja kun juusto on sulanut niin valmista on.

Punaviinin kanssa erinomaista!
Ja leipään tein valkosipulivoin sulattamalla voita ja murskaamalla valkosipulia sekaan. Nams!


lauantai 25. elokuuta 2012

"Yllätyspata"


 Simsiä pelatessa voi oppia vaikka mitä. Vähän kuin muumeja katsellessa, esim mikä on Feenix-lintu ja kaikkea muuta yhtä kätevää... Ü Sims 3:ssa voi ostaa reseptejä kaupasta, ja opetella niitä sitten kun ruuanlaittotaidot karttuu. Yksi resepti on "yllätyspata", jossa tyyppi laittaa pataan kaikkea mitä kaapista löytyy, tai edellisten ruokien jämät tai mitä nyt sitten ikinä tekevätkään. Minun yllätyspatani oli tänään tällainen.

Yllätyspata

pala bataattia (n.1,5 dl)
pala kesäkurpitsaa (n. 1 dl)
1 sipuli
pala munakoisoa (n.1,5 dl)
valkoisia papuja (säilyke) 1,5 dl)
täysjyväriisiä
mango-curry-mausteseosta
hieman voita 

Ihan ensin riisi laitetaan kiehumaan ohjeen mukaan. Laitoin kahden annoksen verran.
Sitten pilkotaan kaikki,
ja laitetaan pannulle tirisemään kun riisin keitinaikaa on jäljellä n.5 minuuttia.
Riisi maustetaan mango-currylla, ja kun se on valmista, laitetaan sekin pannulle muiden sekaan.
Jos ainekset meinaa tarttua pannuun kiinni niin voi lorauttaa vähän vettä joukkoon, niin minä tein. 

Hyväähän tästä tuli, toki en tiedä edes miten määritellään "pata", ehkä se ei ole ihan tällainen, mutta eipä sillä nimellä niin väliä ole. Nyt jatkan Simsin pelaamista ja yllätyspadan syömistä Ü






perjantai 24. elokuuta 2012

Kynsitaiteilua osa ?



Tämän joku linkitti joskus taannoin facebookkiin ja siitä inspiroituneena päätin taiteilla kynsiä hieman. Kivat tuli! Vieläkun löytäisin jostain päällyslakan niin nämä kauneudet ei kuluisi heti pois. Ehkä nää sopii hienosti Gagan keikalle maanantaina? ;) (jos kestävät siihen asti.)

Tonnikalainen kasvislasagne






Reilu puolikas kesäkurpitsa
Puolikas munakoiso
Sipuli
Viisi porkkanaa (suht pientä)
Tonnikalapurkki (ei välttämätön, voi tehdä ilman niin on kasvisversio!)
Jotain tomaattimurskaa/pastakastiketta 2,5 dl
Mausteita
Maitoa 0,5 l
Mitä juustoja sattuu olemaan, käytin tavallista edam-kermajuustoa (2,5 dl) ja pari viipaletta cheddaria.
Hippusen jauhoja kastikkeen suurustamiseen
Vähän voita
Lasagnelevyjä

Ensin pilkotaan sipuli, kesäkurpitsa, munakoiso ja porkkana pieniksi (porkkana vaikka raastetaan).
Sitten kuullotetaan kaikkia näitä, ensin sipulia, sitten lisätään munakoisot ja kurpitsat, ja lopuksi porkkanaraasteet. Kun pehmenevät niin lisätään pastakastike. Lopuksi tonnikalaa jos haluaa.

Maito/juustokastikkeen voi tehdä tässä samalla, kattilaan (teflonpintaiseen) maito, voikimpale, annetaan voin sulaa ja maidon lämmetä, sitten vispaillaan vähän jauhoja sekaan ja lopuksi juustot, niin tulee kiva kastike lasagnen väliin.

Kun nää on valmiita, vuorotellen ladotaan vuokaan kerros kutakin, ja uunissa 200 astetta noin puoli tuntia. Namsnams!

(en edes muistanut ottaa kuvaa valmiista kun meni jo parempiin suihin.)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tonnikalapyörykät ja peruna-bataattimuusi

Vihdoin koitin tehdä pyöryköitä, joita olen miettinyt jo kauan, nimittäin

tonnikalapyöryköitä

2 prk tonnikalapaloja vedessä
2 kananmunaa
1 punasipuli
n. 1/2 dl korppujauhoja
kermaviiliä 100 g
muutama valkosipulinkynsi
paprikajauhetta
suolaa
mustapippurirouhetta

Laita ensin kulhoon pilkottu punasipuli.

Sitten lisää tonnikalat

Sitten munat, sekoita vähän. Kermaviili, sekoita vähän lisää. Korppujauhoja oman mielen mukaan niin että mössö näyttää mukavalta. Purista valkosipulit sekä roiski mukaan mausteita, myöskin oman maun mukaan. 
Mössön pitäisi alkaa näyttää suunnilleen tältä.

Sitten pyörittelet pieniä tai isompia pullia, pihvejä tai pötköjä, kaikki käy. Leivinpaperin päälle uunipellille, 200 astetta ja paistat kunnes saavat vähän väriä eli näyttävät tältä

Maustoin itse ehkä vähän niukasti, seuraavalla kerralla lisään enemmän valkosipulinkynsiä (nyt meni neljä), ja muita mausteita. Peruna-bataattimuusiin tarvitsee n. 6 isohkoa keitettyä perunaa, puolikkaan keitetyn bataatin, hieman voita ja lorauksen maitoa, surautetaan vain sähkövatkaimella tasaiseksi. Päälle ruohosipulia omasta parveke-kasvimaatörpöstä, jos tykkää. 

Minä tykkäsin!

Ja mieskin tais tykätä, toi nimittäin tällaisia.. Ü 

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Heinäkuun 20.

Tuntuu niinkuin kesä olisi jo melkein ohi. Epäreilua. Työt jatkuvat vielä hetken, tai mahdollisesti vähän pidemmän hetken. Vapaa-aikana hoidetaan kasveja, kerätään voikukanlehtiä kaverille, valokuvataan kaunista kesää. Ihanampaa olisi jos lämpimiä päiviä olisi enemmänkin. Pyörän takarengas puhkesi keskiviikkona, nyt renkaat ovat eriparia.