Torstaina lähetin likitaittoisuuteni korjaavat apuvälineet Afrikkaan, jollekin niitä tarvitsevalle, toivottavasti tällaiselle söpöläiselle tai jollekin tällaisen lapsikatraan äidille. Itse en niitä enää tarvitse, ja tunne on uskomaton. 59 µm, 10 minuuttia ja näköni on täydellinen. Vielä tässä on totuttelemista omaan peilikuvaan, ja suihkusta tullessa tai aamulla siihen, ettei niitä laseja tarvitse etsiä lavuaarin reunalta tai lattialta, mihin ne monesti yön aikana olin saanut tarpeeksi husittuani pudotettua.
Tänään vietän pikkujouluja muutaman ihanan ystävän kanssa, huomennakin on vielä itsenäisyydenjuhlistamisen vapaapäivä, keskiviikkona takaisin kouluun. Koulua on kaikkinensa jäljellä enää pari viikkoa, aika huisia! 15. päivä saan tietää, jatkuuko elämäni yksin vai yhdessä, pidetäänhän peukkuja jälkimmäiselle Ü
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti