Kaupassa käynti ei ole autottoman tai supervoimia omaamattoman hommaa. Puolitoista tuntia, kolme kilometriä, Laura plus kauppakassit 78,3 kiloa, lumituisku ja vastatuuli päin naamaa, sekä peilijäässä oleva liukas tie, ei tuntunut hyvältä ajatukselta alussa, ei todellakaan matkan varrella, eikä lopussakaan ole yhtään hyvä eikä voittajafiilis. Olisi kannattanut vain olla menemättä kauempana olevaan halpaan s-markettiin ja käydä lähikauppa-Siwassa ostamassa ehkä puolet näistä ostoksista (valikoiman puutteen vuoksi) ja triplasti kalliimpaan hintaan, eikös?
Oikeastaan, tuntuu siltä niin kuin oikeasti omistaisin sen auton, olisin käynyt kaupassa, lastannut kauppatavarat autoon, ja kantanut sen auton hartioillani kotiin.
Ps. Miksi kannattaa laittaa kumipohjaiset kengät jalkaan lähtiessään kouluun? Siksi, koska kotimatkalla joutuu kulkemaan alikulusta, jossa on 20 senttiä syvä tulva-alue, jonka yli ei pääse muutakuin kävelemällä suoraan sen läpi, eikä kuitenkaan halua varpaitaan amputoitavaksi jääkylmän veden vuoksi. Mutta mitä kun kaikkialla muualla matkan aikana on se peilijää ja jokainen askel kumipohjakengillä tuntuu siltä kuin astuisi banaaninkuoreen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti