Mulle on jostain syystä kertynyt hirveät määrät erisävyisiä punaisia lankoja. No, niitä sitten käytettiin tämmöiseen pieneen tilkkupeittoon joka valmistui viikossa, jo kynttilöillä valaistujen iltojen sohvannurkkapuuhana. Teen tilkkupeitot niin, että vaihtelen värejä ja kuvioita, lähinnä kokeilen kaikkea mitä päähän juolahtaa, esimerkiksi tämä ensimmäisen kuvan valkoinen tilkku syntyi vaan kokeilemalla, ja kuviosta tuli tosi nätti. Väri ja kuvio vaihtuu lennosta pitkillä puikoilla, ja kun on tarpeeksi pituutta, sitten päätellään. Ja näin syntyneet suikaleet liitetään sitten toisiinsa. Nopeaa ja helppoa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
torstai 11. lokakuuta 2012
torstai 4. lokakuuta 2012
Butterflies
Lankavarastoistani löytyy välillä jotain kesken jääneitä töitä, kuten nyt esimerkiksi tällainen paidanalku, jonka pakotin itseni tekemään loppuun eilen. Helmaan tuli röyhelöä, ja etumuksen alareunaan ihan överi perhonen, jonka saa halutessaan (kyllästyessään) irti helposti. Ehkä tämä on ihan kiva, tai sitten ei. Ü
lauantai 21. huhtikuuta 2012
virkkuukoukulla
Tällaisen virkkasin/ompelin H&M:n kuvaston innoittamana, en viitsinyt tilata pikkuruista laukkua pelkästään joten päätin kokeilla, syntyisikö sellainen omalla koukulla, ja syntyihän siitä ihan kelvollinen. Ü
Sen voi ottaa kesällä mukaan kun ei jaksa painavia isoja laukkuja, tänne mahtuu kännykkä ja pikkuinen kukkaro vaikkapa. Ihan kun minulla ei vielä laukkuja olisi tarpeeksi...
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Jadelle
Tällaisen tein jokin aika sitten ns vauvavarastoon, josta voi sitten antaa lahjoja tutuille vauvoille tai säästää omille tuleville, tästä takista puuttui enää kiinnitys, ja siihen nyt pääsi kaksi punaista nappia sekä piilonappi helman alareunaan, ja hökötys lähtee huomenna Jade-vauvalle kera pienten tossujen, joista en ole saanut kuvaa otettua.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Värikästä talvipäivää!
Vihdoin saa huokaista ja viettää viikonloppua! Raskas ensimmäinen harjoitteluviikko on nyt takana, ja eilen työpäivän päätteeksi ajattelin piristää itseäni kynsitaiteilulla. Sunnuntaina nämä pitää taas poistaa kun muuten levittelen basiliskoja ympäriinsä ;) Tänään mennään katsomaan Asaa, ja tapaamaan kavereita. Kivaa talvipäivää!
Ja tämä viimeinen vesinokkaotus lähti kummipojan isolleveljelle ylläriksi kummipojan nimipäiväpaketin mukana.
Ja tämä viimeinen vesinokkaotus lähti kummipojan isolleveljelle ylläriksi kummipojan nimipäiväpaketin mukana.
torstai 23. helmikuuta 2012
Hetkittäiset nopeat inspiraatiot
Aloin tehdä Onnille villapaitaa ja sitten tuli mieleeni, että siihenhän voisi tehdä vaikkapa jonkun eläimen etupuolelle. Ja miksei takapuolellekin! Siispä lopputuloksena syntyi kettuileva kettu, jonka häntä on tietysti takapuolella.
Lisäksi koulussa tehtiin käsillä kun harjoiteltiin laskimoverinäytteenottoa. Ensi viikolla pääsen harjoittelemaan samaa taitoa myös harjoittelussa, kivaa! (Verikoekuvassa olen potilaan roolissa)
torstai 2. helmikuuta 2012
Kummilahja
Tein Onnille kummilahjaksi elämäni ensimmäisen tilkkupeiton. Tätä harrastusta pitää jatkaa, ehdottomasti, koska peiton tekeminen oli mielettömän kivaa! Välillä meinasi vähän usko loppua ompelukoneeseen joka katkoi lankaa ja teki solmuja tyhmiin paikkoihin, mutta ehkäpä joudun opetella koneen säätöjä vähän enemmän ettei vastaavaa enää tapahdu. Langankireydestä nämä vibat kai johtuivat.
Ja peiton tekemiseen ei edes siis mennyt kauaa, ahkeroin muutaman kerran oikein kunnolla, ja se olikin jo valmis. Toki onhan peitto pienikokoinen.
Tällaisen sain aikaiseksi, materiaalit ostin pääasiassa eurokankaasta, osa on retroja äitin kaappien kätköistä.
torstai 8. joulukuuta 2011
LISTA.
tarpeita.
unikirja
kuumavesipullo
neulontapuikkoja
kangasta tilkkutäkkiin
pinnejä / ponnareita
kynttilöitä
uni. tekemiset.
maanantai 28. marraskuuta 2011
laktoosi-intolerantikko
Pieni siili veljenpojalle Ü Huomenna lähden uutta tulokasta katsomaan, tällaisen väkersin yhdeksi tuliaisista. Sitten on vielä töppöset, pipo ja muutamat sukat. Ja tuoreelle isoveljelle muumimagneetteja lisäykseksi kokoelmiin Ü
Nyt aion syödä jugurttia ja näkkäriä, ja lukea vähän kirjaa. Parin tunnin päästä alan sitten katsoa vähän telkkaria. Ü On jotenkin hyvin iloinen mieli!
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Kirjoitusvimma.
Tänään on ollut ehkä hieman tylsä päivä. Olen ollut jotenkin vetämätön, aamulla oli hankala nousta sängystä kun olisi vielä väsyttänyt, koulussa tunnit matelivat, onneksi päivä loppui jo puoli kahdeltatoista. Palautin harjoitteluun liittyen kaiken palautettavan, ja nyt ei ole enää koulujuttujen tekemistä tällä viikolla. Ensi viikolla varmaan jännityksestäni en saa tehtyä mitään, joten toivon ettei myöskään silloin tulisi paljon töitä koulusta. Jännitykseni syy raukeaa 1. joulukuuta, kerron sitten enemmän, mutta pieneen operaatioon olen menossa.. Ü
Olen huoltanut omaa terveyttäni viimeaikoina, kyllä elämä on sitten kallista! Nyt pitää opetella sitä priorisointia, tai sitten täytyy opetella arvaamaan lottonumerot oikein.
Olen neulonut tilkkupeittoa, joka on ehkä jouluksi valmis. Suunnittelen myös ompelukoneella tehtävää tilkkupeittoa, jonka aion tehdä uudelle 20.11.2011 päivämäärällä syntyneelle ihanuudelle ♥ Olen triplatäti tätä nykyä, on se vaan mahtava juttu!
Kynsiä jaksan laittaa edelleen, aina kun vähänkään edelliset lohkeaa niin avaan jo kynsilakanpoistoainepurkin ja laitan lakat riviin ;)
Olen huoltanut omaa terveyttäni viimeaikoina, kyllä elämä on sitten kallista! Nyt pitää opetella sitä priorisointia, tai sitten täytyy opetella arvaamaan lottonumerot oikein.
Olen neulonut tilkkupeittoa, joka on ehkä jouluksi valmis. Suunnittelen myös ompelukoneella tehtävää tilkkupeittoa, jonka aion tehdä uudelle 20.11.2011 päivämäärällä syntyneelle ihanuudelle ♥ Olen triplatäti tätä nykyä, on se vaan mahtava juttu!
Kynsiä jaksan laittaa edelleen, aina kun vähänkään edelliset lohkeaa niin avaan jo kynsilakanpoistoainepurkin ja laitan lakat riviin ;)
tiistai 25. lokakuuta 2011
sipsiä!
Viime perjantaina tein sipsejä. Ja niistä tuli ihan yhtä hyviä kuin kaupan sipsit, joten taidanpa tehdä niitä useamminkin! (Tarvitsen kylläkin siihen malinex-raastimen ja rasvakeittimen, jotka löytyy vaan kotoa..)
Ja eilen tein kaverin tyttärelle huomiseksi nimipäiväksi tossut.
Neljän viikon harjoittelujakso alkoi maanantaina, on tuntunut aika pitkiltä päiviltä nämä kaksi, ja väsyttää aika lailla kun on pitänyt herätä monta tuntia ennen normaalia heräämisaikaa. Mutta harjoittelu on kivaa, ja opin sieltä varmasti paljon! Huomenna ensimmäiseen iltavuoroon, joten saan nukkuakin vähän pidempään.
Tänään kävin myös taas lenkillä, juoksutreeniä jatkan jälleen. Viikonloppunakin juoksin kyllä kun kotona olin käymässä, joten tällä viikolla käyn enää kerran. Vaikkapa torstaina jos jalat ei oo ihan puhki, tai sitten viikonloppuna. Tuntui kyllä pohkeissa aika pahalta juosta kun muutenkin kaksi päivää nyt oon seisonut vaan 8 tuntia päivässä, ja nostellut ja käännellyt ja kumarrellut. Ammatinvalintakysymys, mutta kohta mun jalat on huippukunnossa! :)
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Peittoja peittoja
Oonkohan vähän liian typerä näiden peittoprojektieni kanssa? Taidan olla käsityöaddikti! Kaksi peittoa tällä hetkellä kesken, toinen tulee kenties jollekin vauvalle, ja toisesta ison ihmisen torkkupeitto.
Tänään olen levännyt, syönyt ja juonut parhaani mukaan, ja välttänyt saunomista sekä urheilua. Luovutin verta ja toiveenani on että viime kerran jälkeinen pahaoloisuus ei tällä kertaa toistu, huomenna olisi tarkoitus matkustaa junallakin ja kaikkea! Syyslomanikin alkoi oikeastaan jo eilen, joten sairastaminen ei olisi kivaa!
Siksipä katson nyt lääkitsemistarkoituksessa jonkun leffan kunhan pääsen itseni kanssa yksimielisyyteen siitä minkä. Ja jatkan käsitöitä.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Langankiertoja 2
Sukat itselle, pipon kaveriksi tossukat myös vauvalle, torkkupeittoprojekti jatkuu, vielä varmaan kaksi suikaletta tilkkuja tarvis tehdä että peitto olis tarpeeksi leveä, ja vielä pimeneviä iltoja ja kynttilätunnelmointia varten lasin ympärille pitsirinkuloita niin että valo siivilöityy kivasti ja kauniisti sen läpi. Nämä lasit oli vaan kuvausrekvisiittaa, ehkä löytäisin jostain kirpparilta suorareunaisempia laseja jotka ei levene ylöspäin..
Ja tuo kolmannessa kuvassa näkyvä värikäs isoäidinneliöpeitto on sellainen jonka päällä olen makoillut jo pienenä, sitten se on kulkenut äitillä kaapeista toiseen ja nyt päätin pelastaa sen ja ottaa omavaltaisesti perinnöksi. Tämä asunto vaan on niin sekasortoinen kaikkine väripilkkuineen että peitto ei pääse oikeuksiinsa kun se vaan sekoittuu tähän värioksennukseen. Haluan sen kanssa sopivat värit sitten seuraavaan makkariin, ehkä suunnittelen tammikuussa hieman lisää. ;)
Linnut muuttavat etelään
Katselin lintuparvia, ne näytti hienommalta oikeasti, en osannut kuvata tarpeeksi hyvin. Sain uudelleen-aloitettua juoksurutiinin, tai oikeastaan jatkoin vain siitä mihin ennen sairastumista jäin, ja yllätyin kun kunto ei ollutkaan romahtanut vaikka kuukauden olin lenkkeilemättä! Ihan kiva fiilis. Viime päivät olen tehnyt ihan hirveästi käsitöitä, kuvailen niitä vaikka huomenna kun vietän sunnuntaita, ajattelin jatkaa huomenna myös Disney-leffamaratonia minkä tänään jo aloitin Aladdinilla.
Tarkemmin ajatellen voisihan sitä jatkaa vaikka nytkin, eihän kello ole vasta kuin 23.54.. Ü Aina on aikaa yhdelle ööm.. Herculekselle? Vai Pocahontasille. Ehkä Aristokatit? En osaa päättää, mutta sen tiedän että kun koittaa 28.10., katson Leijonakuningasta. Juhlajulkaisu, ah ♥ Toivon vaan ettei siihen ole muokattu mitään ääniä tai repliikkejä, parasta Disney-leffoissa on se että niistä tietää kaikki vuorosanat ja äänenpainotukset ulkoa, mutta näitten Disney-DVD:n juhlajulkaisujen myötä vaihtuu usein myös ääninäyttelijät tai ainakin joitain kohtia on "paranneltu", mikä ei minusta ole yhtään hyvä. Pieni merenneito esimerkiksi meni pilalle, kun Paula Sievinen (enpäs yhtäkkiä muista paulasievisen näyttelijän nimeä) korvattiin Nina Tapiolla.
Joka tapauksessa, Disneyt ovat parhautta.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Langan kiertoja
Vauvanpeitto on venynyt viikossa melkeinpä valmiiksi, tarvitsisi melkeen sen vauvan mille mitata lopullista pituutta, jottei jätä liian lyhyeksi. Elmerille syntyi siinä sivussa tämmöinen pikkuinen myssy eilen illalla, ja tuolle kaveriksi tulee vielä pikkuiset tossut.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Käsin tehty
Tältä näyttää galaksikynnet, koitin tätä ohjetta, kun näytti niin kivalta. Ja kyllä nää onkin ihan kivat, olisin vaan tarvinnut enemmän glitterilakkaa! Ü
Aloitin uuden projektin, kahden edellisen kesken olevan peiton seuraksi. Uudella tyylillä vaan, pitäähän sitä vaihtelua olla ettei kyllästy yhteen... Ü Niin teen nyt sitten tällaisella värimaailmalla jotain josta on tarkoitus tulla valmiina vauvanpeitto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










