Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Linnut muuttavat etelään



Katselin lintuparvia, ne näytti hienommalta oikeasti, en osannut kuvata tarpeeksi hyvin. Sain uudelleen-aloitettua juoksurutiinin, tai oikeastaan jatkoin vain siitä mihin ennen sairastumista jäin, ja yllätyin kun kunto ei ollutkaan romahtanut vaikka kuukauden olin lenkkeilemättä! Ihan kiva fiilis. Viime päivät olen tehnyt ihan hirveästi käsitöitä, kuvailen niitä vaikka huomenna kun vietän sunnuntaita, ajattelin jatkaa huomenna myös Disney-leffamaratonia minkä tänään jo aloitin Aladdinilla.

Tarkemmin ajatellen voisihan sitä jatkaa vaikka nytkin, eihän kello ole vasta kuin 23.54.. Ü Aina on aikaa yhdelle ööm.. Herculekselle? Vai Pocahontasille. Ehkä Aristokatit? En osaa päättää, mutta sen tiedän että kun koittaa 28.10., katson Leijonakuningasta. Juhlajulkaisu, ah ♥ Toivon vaan ettei siihen ole muokattu mitään ääniä tai repliikkejä, parasta Disney-leffoissa on se että niistä tietää kaikki vuorosanat ja äänenpainotukset ulkoa, mutta näitten Disney-DVD:n juhlajulkaisujen myötä vaihtuu usein myös ääninäyttelijät tai ainakin joitain kohtia on "paranneltu", mikä ei minusta ole yhtään hyvä. Pieni merenneito esimerkiksi meni pilalle, kun Paula Sievinen (enpäs yhtäkkiä muista paulasievisen näyttelijän nimeä) korvattiin Nina Tapiolla.

Joka tapauksessa, Disneyt ovat parhautta.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Ruoka



Eikös olekin niin että hyvä ruoka tekee paremman mielen? Minulle ainakin! Tässä on kesän ajalta pari värikästä ruoka-annosta. Herkkuja molemmat. Ü Kaikki aina tekevät grillissä herkkusieniä, laittavat niihin jotain juustoa sisälle ja käärivät pekoniin. Ja kun minä en sitä pekonia kasvissyöjänä syö niin olen yrittänyt koittaa erilaisia korvikkeita, tämä osoittautui kesän parhaaksi. Näiden välissä oli pippurituorejuustoa, ja vartaiden lisäksi söin mm. perunasalaattia.

Päätin aloittaa juoksuharrastuksen kuntoplus.fi:n juoksuohjelman avulla. Treenini alkaa ensi maanantaista. Toivottavasti kärsivällisyyteni kestää siihen asti että se juokseminen on oikeasti kivaa.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kivoja juttuja




Uusi inspiroiva kortintekokirja ! ♥ Auringon pallojono (joka tuo tämän hetkisellä anatomian opiskelulla mieleen sympaattisen hermorungon gangliot...) sohvassa kaihtimien läpi, ja Nuffen peseytymistuokio.

Ihana lenkki, liian huonon kunnon toteaminen, kuumuus, huonosti paikallaan pysyvät nappikuulokkeet. Ja tuloksena jalkalihasten tärinä ja heikkous huonon hapenottokyvyn ja maitohappojen muodostuksen vuoksi.

Ja hetken päästä jälkiuuni-ruisleipä, Raikas-mehu ja leffa.

edit/
niin ja.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Hyvä olo!

Kävin tänään uimassa kaimaseni kanssa, oli kovin kivaa. Vesijuostiin tunti, ja sitten saunottiin. Joku ilkeä täti vaan pilasi meidän saunomista vähän heittämällä liikaa löylyä, mulla tuli varmaan reiteen palovammakin ku lauteet oli niin tulikuumat. Mutta ah, kuinka hyvä olo liikunnasta tuleekaan! Ihana tunne. Tuollaisessakin uima-altaassa ois ihan kiva uida:



Löysin: Puolet lyhyemmän reitin kotoa uimahallille!

Tyytyväinen: Vesijuoksusta tuli virkeä olo

Iloinen: Mahassa möllöttelevästä kotipitsasta.

Odotan: Viikonloppua

Seinällä: Liian vähän nauloja, taulut nojaavat seinää vasten lattialla..

Päässäni: Tyyneys

Mietteliäs koska: Pitäisi tehdä TO DO LIST ja siihen on tulossa paljon tehtävää, joita en kaikkia edes muista


Pupu on vähän ärsyttävä tällä hetkellä, se yrittää taas syödä tiensä häkistä ulos. Äsken se kiipesi häkkinsä päälle ja pissasi sieltä alas. Tyhmä mikä tyhmä.

Viikonlopun suunnitelmat ei ole vielä selvillä, huomenna on pelkät anatomian tunnit aamulla ja 10 loppuu sitten jo koulu, Vantaalle päin olen suuntaamassa mutta en vielä tiedä menenkö huomenna vai lauantaina. Huomenna ehdin kyllä sitten koulupäivän jälkeen lukea eiliseltä jääneet anatomiat ja ehkäpä hoitotieteen kirjankin loppuun, mikäli en ehdi sitä jo tänään.. Aika tylsä aihe kyllä, pitäisi muistiinpanojakin vissiin tehdä että ymmärtäisi jotenkin..

Kivaa alkavaa viikonloppua!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kasvismunakas

Kasvistäytteinen munakas

2 munaa
loraus maitoa
palanen sipulia pilkottuna
kirsikkatomaatteja
kotijuuston pala
tuoretta basilikaa
suolapähkinöitä
hyppysellinen edam-juustoraastetta
pippuria
suolaa

Munat + maito sekaisin, sipuli pilkotaan, tomaatti pilkotaan, kotijuusto pilkotaan, edam raastetaan, basilikaa revitään, suolapähkinöitä murskataan. Hetken aikaa munajuttua pannulla pidetään, sekaan heitetään kaikki muut, ja annetaan muhia oman maun mukaiseksi munakkaaksi. 



Uusi asia tänään; laitoin munakkaaseen ekaa kertaa suolapähkinärouhetta ja kotijuustoa. Mukana oli myös sipulia, tomaattia, tuoretta basilikaa ja tavallista edam-juustoa. Oli hyvää, mutta nälkä oli vähän liian pieni kahden munan munakkaaseen, yksi olisi riittänyt.

Uimassakin kävin tänään, mutta suonenveto varpaissa (neljässä) häiritsi ja piti lopettaa uiminen kesken. Menin sitten nauttimaan saunasta ja venyttelystä, ja raikkaasta juomavedestä, ja sain ihanan raukean olon. Suonenvetokin sitten lopulta lähti.

Kämppis ilahdutti minua tänään töistä tullessaan Arnoldsin donitsilla, joka oli hyvin herkku. ♥ Niin herkku etten malttanut enkä muistanut ottaa edes kuvaa ennenkuin donitsi lämmitteli jo vatsahapoissa. Hhi.

Haluaisin vaateostoksille, listalla olisi hieman legginssejä, uimapuku, ja vähän muitakin kesävaatteita tulevaa lomaa varten..

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Lepopäivä

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy day


Koska olen tylsä, enkä keksinyt mitään asiaa jonka puolesta olisin aatteellisesti "standing up" niin tässäpä pari vuotta vanha kirjaimellinen standing up -kuva.


Tämä päivä on mennyt leppoisasti. Sormet ja kädet muutenkin kramppaa hieman, pitänee venytellä niitä. Niin ja tämä siis käsitöiden takia. Olen urakoinut yhtä tilkkupeitoista eteenpäin varmaan seitsemän palan verran, kohta on kolmas suikale valmiina kiinnitettäväksi. Ü


Ensiaputunnilla pääsin historiankirjoihin rikkkomalla jääpussin kirjaimellisesti kun opettaja pyysi rikkomaan sen sisällä olevan vesipussin. Go Laura. No, en sitten päässyt siitä yli vaan nauroin vaan, koska tilanne oli niin huvittava. Muhaha. 
Pääsin myös verestämään vanhoja taitojani kun sidottiin nyrjähtäneitä nilkkoja, tuli ihan mieleen lapsuuden kesälomat mummun ja papan luona, kun halusin lääkärinhoitajaksi ja sidoin vuorotellen niiden jalkoja, käsiä ja päitä. On siitäkin ollut hyötyä, ainakin sideharson rullaaminen takaisin nilkasta irrotuksen jälkeen sujuu nopeasti.


Koulun jälkeen söin eilisiltaisesta pannarista pari palaa ja katsoin frendejä. Nukahdin, puhelinmyyjä soitti ja kauppasi taas cosmoa mistä taas kieltäydyin. Sitten aloin neuloa ja katsoa muumeja. Lopulta vaihdoin taas frendeihin. Nauroin ihan hillittömästi niille, se on jännä miten erilaisella fiiliksellä ne vitsit tuntuu erilaisilta. Välillä ne naurattaa niin himputisti ja välillä ei ilmekään värähdä. 


Vatsalihakseni tuntuu revähtäneiltä, vieläkin. Ehkäpä tämän viikon uinti jää väliin (Sitäpaitsi uimakaverillakin tippui silitysrauta syliin eikä se varmanakaan oo parantunut vielä torstaiksi..) ja menen sen sijaan kämppiksen kanssa leffaan. 


Tekisi mieli kokata jotain hyvää, mutta taidanpa tyytyä tänä iltana puuroon.
Huomenna alkaa vasta yhden maissa koulu, aika kivaa.

Ps. Tänään aurinko paistoi kauan ♥

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

yoga

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy day


kuvat löytyi googlaten, en valitettavasti ole päässyt tällaisia itse ottamaan..

Istuin koulun jälkeen sohvalle, otin koneen syliini ja kirjoitin seuraavan viiden tunnin aikana huomenna palautettavan esseen. Pidin välillä pari vessataukoa ja kerran hain teetä, joka sitten ehti jäähtyä enkä edes hörpännyt siitä, kun unohdin sen ikkunalaudalle jäähtymään. Hieno tunne.

Esseen jälkeen joogasin puolisen tuntia, ja voi olla että selkä tuli vähän enemmän kuntoon. Nyt vielä piikkimatolle ja ajattelin myös olla hurja ja katsoa Ring-leffan jonka ostin kun sai halvalla, olen tykännyt siitä joskus silloin kun se ilmestyi, mutta nyt olen vanhentunut ja säikkyyntynyt, enkä enää pidä kauhuleffoista. Mutta jotenkin tuntuu nyt että pitää katsoa se.

Kauhuisin tunnelmin siis torstaita kohti, ja torstain 12.45 alkavaa koulupäivää,
Laura

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Vatsalihaskipua

kuva: Lauri Ala-Lipasti
Minä ehkä kuuntelin luonto-opas-setää, ehkä en. Mieluummin kuvasin solisevaa puroa ja perhosia. 

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone 
you find attractive day 30. a photo of you when you were happy


Niin ja tosiaankin, vatsalihakset on niin kipeät zumbailusta että tämän päivän sessiot jäi lyhyeksi kun tuntui että kohta revähtää joku. Pidän ehkä huomenna vapaapäivän, ja vain venyttelen. Kiva kuitenkin kun tekee mieli urheilla, eikös! Ü


Laura

tiistai 15. helmikuuta 2011

Pallo mahassa

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy




On tullut uusi activia-jugurttimainos, jossa sanotaan että "tuntuu kuin ois pallo mahassa" ja siitä tulee mulle mieleen pallomasi. Täytyykin kattoa monsters inc. taas kun ehtii, se on niin hyvä Ü Tänään en oo ehtinyt kyllä oikeen mitään, olin koulussa 10-18 vaikka piti kyllä olla 19.30:n asti, onneksi ei ihan niin myöhään ollut. 


Toivoimme kovasti että lääketieteen perusteiden opettaja olisi joku komea mieslääkäri jonka ääntä olisi kiva kuunnella, mutta saimmekin naisen, jonka ääntä ei edes kuulunut ellei pinnistänyt viimeisiäkin kuuloreseptorisoluja äärimmilleen. Olin kuitenkin tunnilla iloinen siitä, että osasin jo valmiiksi latinan kielisiä anatomiajuttuja, muut tuntuivat olevan hirmu tuskastuneita kun kuulivat että ne pitää opetella koetta varten. Jotain hyötyä opistovuodesta taas! Ü


Kotiin päästyäni (-23 asteen pakkasessa kävellen) oli niin kylmä että kompastelin portaissa, kun jalat olivat kohmeessa. Aloin sitten zumbata, että vähän lämpiäisi. Ja lämpesihän siinä, ja tuli hyvä olokin! Ü Maha rupesi möyrimään, aineenvaihdunta lähti taas liikkeelle viikonlopun herkkujensyömisen jälkeen. Tein sitten iltapalaksi itselleni spagettia ja porkkana-paprika-sipuli-tomaattikastiketta. 


Nyt tulisi Luunkerääjä-leffa, olen tämän katsonut joskus aiemminkin, enkä tiedä jaksanko katsoa nyt. Ehkä siirryn makkariin ja asetun mukavasti piikkimatolle, ja alan katsoa mieluummin Love storya, ja menen sitten yksin ikävöiden nukkumaan.


Adios,
Laura
  

tiistai 8. helmikuuta 2011

Uusi elämä

Muumit aloittivat aikoinaan "uuden elämän" profeetan kehoituksesta. Muumit halusivat olla vapaita tekemään sitä, mitä itse haluavat. Pikkumyy laittoi yhden nutturan sijasta kaksi, niiskuneiti puki kauniit vaatteet, nipsu keitti vapausmehua, muumipappa muutti puuhun asumaan.

Minäkin aloitin viime viikolla yhdenlaisen uuden elämän. Aloin kuntoilemaan! Tästä olen kovin ylpeä siksi, koska en ole ikinä harrastanut minkään muotoista liikuntaa pidempää aikaa.

Lukion aikana kävin uimahalleilla uimassa yhteensä ehkä 10 kertaa (kolmen vuoden aikana, niiinpä...) ja opistovuoden aikana uintiharrastus jatkui jonkinasteisesti, saatoin käydä kerran-pari kuussa.

Yläasteella harrastin venyttelyä, ja olinkin sitten aika notkea. Muistan, että silloin alkoi Inno-tvsarja, ja katsoin sitä. Muistaakseni aloitin venyttelyn joskus siinä ilta kuuden aikoihin, ja katsoin mitä tv:stä sattui tulemaan, siinä samalla. Inno sattui (muistaakseni maanantaisin) tulemaan juuri sopivasti venyttelyaikaan. Muita silloin tulleita sarjoja oli Sinkkuelämää, Fab5, salkkarit, ja muodon vuoksi. Venyttelin siis joka arkipäivä vähintäänkin, ja siitä kuudesta ehkä ilta kymmeneen-yhteentoista.

Cheerleader-leirillä olin yhtenä kesänä joskus kuudennella luokalla (?) ja siitä innostuin, mutta koska asuinpaikkakuntani on ollut pienenpieni käpykylä pohjanmaan perukoilla, eipä siellä mitään cheerleadingia ole voinut harrastaa.

Pienenä minulla oli eräs ystävä joka harrasti balettia, ja minäkin olisin halunnut, mutta balettitunteja ei myöskään järjestetty kotipaikassani, vaan olisi pitänyt useamman kerran viikossa ajella 200 kilometria tuntien vuoksi, joten sekään ei onnistunut.

Lisäksi kaikki liikunnanopettajani ovat olleet kouluaikoinani niin järkyttävän inhottavia, yli-liikunnallisia nipottajia, jotka kannustavat vain luokassa olevia jo valmiiksi anorektikon näköisiä ihmisiä, jotka muutenkin harrastavat liikuntaa vapaa-ajalla. Jos jotain ei osannut, sai hirveät haukut päälle, mistään ei kehuttu, ja kaikki innostuksen rippeet lytättiin jollain typerillä ideologioilla. Joukkuepeleissä vain lajeja vapaa-aikana harrastavat saivat osallistua, esim koripalloa pelatessa ne luokan 4 koripalloilijaa pelasivat neljästään, muille palloa ei edes syötetty. Ja nämä urheilija-luokkatoverit olivat usein sellaisia, että he ottivat sitten myös koululiikunnan joukkuepelit liian raskaasti, jos joku ei ollutkaan yhtä hyvä, hänelle huudettiin loukkauksia ja näytettiin nyrpeää naamaa.

Nyt olen löytänyt (arvatkaa minkä kautta, no facebookin..) TÄMÄN. Heiaheiaan voi rekisteröityä, ja sinne saa sitten tehtyä itselleen tavoitteen, kuinka paljon haluaa liikkua. Joko liikkumiskertoina, tai tuntimäärinä. Saa kertoa, mitä varten treenaa, ja mitkä ovat suosikki-treenausmuotoja. Esimerkiksi zumba, stretching, skiing, walking ja stair-stepping löytyy, jopa loving, mikä on minusta hauska Ü Enpä vaan tiedä kuka haluaa kyseistä "urheilumuotoa" ilmoittaa harrastaneensa, ja kuinka usein ja pitkän aikaa kerralla... Haha. Löytyy sitten myös ihan normaaleja toimintoja jotka lasketaan liikunnaksi, esim. berry picking, cleaning, wood chopping... Vaikka mitä! Ja jos jotain ei löydy, voi valita lähinnä kyseistä urheilumuotoa olevan, ja kirjoittaa täsmennykseen itse lajin nimen. Ja heiaheialle voi laittaa myös pyynnön jonkin tietyn urheilulajin lisäämisestä tietokantaan. Käsittääkseni sekin onnistuu ihan napin painalluksella.

Tuonne on tosi helppo päivittää urheilukertoja, klikkaa vain auki urheilumuotojen listan ja valitsee urheiluaan parhaiten vastaavan. Sitten kirjoitetaan päivämäärä ja urheilun kesto, ja painetaan Done. Easy! Ü

Nopeasti noita urheilukertoja alkaakin kertymään tuonne, ja ihan vain sen vuoksi huvittaa esim lähteä juoksemaan portaisiin hetkeksi, jotta saa sitten merkitä sen heiaheiaan! Ü Hienoltahan se näyttää, kun on pitkä rivi toimintoja samalle päivää. Jo kouluun kävelemisenkin voisi merkitä, mutta sitä en ole lähtenyt tekemään, koska muuten niitä saisi olla merkitsemässä koko ajan. Kaksi kertaa päivässä 20 minuuttia menee koulumatkan kävelemiseen.

Tänään olen jo tehnyt Zumba 20 minute express workout:in, 30 minuutin zumba abs buns and thighs -lihaskunto-ohjelman, ja venytellyt nyt melkein tunnin tässä koneella istuessani ! Ü



Käykää tutustumassa heiaheiaan, jos haluatte jotain, mikä saattaisi motivoida teitä liikkumaan. Ü Suosittelen motivoimiseksi myös Step up-leffojen katsomista, erityisesti Step up 3D oli hyvä, siitä tuli aktiivinen olo ja teki mieli alkaa venyttelemään itseään samanlaiseen kuntoon kuin leffan tanssijat!

Aktiivista tiistaita! ♥ Laura

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

pitkä päivä!

8.30-16.00 koulussa, sitten kotiin, zumba pyörimään, suihkuun, ruokaa tulille ja pari frendijaksoa, ja nyt välientry blogiin, sitten esseetä kirjoittamaan.

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy


Munamies (kuva mtv3.fi)


Ahkeroiden eteenpäin!
Laura