Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Peittoja peittoja
Oonkohan vähän liian typerä näiden peittoprojektieni kanssa? Taidan olla käsityöaddikti! Kaksi peittoa tällä hetkellä kesken, toinen tulee kenties jollekin vauvalle, ja toisesta ison ihmisen torkkupeitto.
Tänään olen levännyt, syönyt ja juonut parhaani mukaan, ja välttänyt saunomista sekä urheilua. Luovutin verta ja toiveenani on että viime kerran jälkeinen pahaoloisuus ei tällä kertaa toistu, huomenna olisi tarkoitus matkustaa junallakin ja kaikkea! Syyslomanikin alkoi oikeastaan jo eilen, joten sairastaminen ei olisi kivaa!
Siksipä katson nyt lääkitsemistarkoituksessa jonkun leffan kunhan pääsen itseni kanssa yksimielisyyteen siitä minkä. Ja jatkan käsitöitä.
tiistai 20. syyskuuta 2011
pastel pink
Kynsitaiteilin! Ja sairastin viime keskiviikosta eteenpäin, vieläkin yskin ja niistän, yskin ja niistän. Onneksi minulla oli hyvä hoitaja! Älä sano sanaakaan tulee telkasta, mainoskatkolla päivittelen näin pikana, Brittany Murphy on loistava! ♥
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Black swan
kuvat we♥it.com
Jos ette ole vielä nähneet, niin ehdottomasti katsottava leffa niille jotka pitävät pelottavista, pysäyttävistä, kauniista, psykologisista ja liikuttavista elokuvista. Uskomaton roolisuoritus, ansaitsi todellakin Oscarin.
Nyt ymmärrän miksi kommentit tästä elokuvasta minun kaveripiirissäni olivat mm. "kannattaa antaa aikaa omille ajatuksille leffan katsomisen jälkeen" "ei kannata pilata tunnelmaa menemällä tämän jälkeen kauppaan ostamaan purkki maitoa" tai "ajoin kotiin ihan horroksessa"
Ja ensimmäistä kertaa kävin leffassa yksin. Siitäpä tulikin mieleeni että haluaisin aloittaa haasteen jossa pitää joka päivä tehdä jokin asia, mitä ei ennen ole tehnyt. Taidan muokata sääntöjä vähän ja keksiä asioita, joita en vielä tänä vuonna ole tehnyt. Nyt onkin helppo aloittaa, ja voin jopa laittaa muutamalta aiemmaltakin päivältä merkintöjä, koska olen tehnyt paljon uusia asioita! :)
Pienetkin uudet asiat tuovat elämään vaihtelua, kun ne vaan osaa tiedostaa ja pistää merkille. Ja pienistä iloisista asioista voi paisua mielessä valtavan isoja ja ihania, kun niille antaa ansaitsemansa arvon!
Torstaina kävelin uutta reittiä puiston läpi koulusta kaupan kautta kotiin.
Perjantaina kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Rossossa syömässä pitsaa.
Lauantaina vierailin ensimmäistä (eikä toivottavasti ainakaan viimeistä!) kertaa Muumilaaksossa katsomassa taidetta.
Eilen luin ensimmäistä kertaa tänä vuonna latinankielisiä sanoja tyylillä "kirjoita paperin toiseen reunaan vieraalla kielellä ja toiseen suomeksi mitä sana tarkoittaa, ja peitä toinen puoli". Eli ihan oikeaa sanaston opettelua, pitkästä aikaa! Viimeksi tein tätä vuonna 2008!
Tänään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni elokuvateatterissa yksin. Aion kyllä jatkaa tätä, totaalinen ja ihana aivojen nollaus.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
yoga
Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy day
kuvat löytyi googlaten, en valitettavasti ole päässyt tällaisia itse ottamaan..
Istuin koulun jälkeen sohvalle, otin koneen syliini ja kirjoitin seuraavan viiden tunnin aikana huomenna palautettavan esseen. Pidin välillä pari vessataukoa ja kerran hain teetä, joka sitten ehti jäähtyä enkä edes hörpännyt siitä, kun unohdin sen ikkunalaudalle jäähtymään. Hieno tunne.
Esseen jälkeen joogasin puolisen tuntia, ja voi olla että selkä tuli vähän enemmän kuntoon. Nyt vielä piikkimatolle ja ajattelin myös olla hurja ja katsoa Ring-leffan jonka ostin kun sai halvalla, olen tykännyt siitä joskus silloin kun se ilmestyi, mutta nyt olen vanhentunut ja säikkyyntynyt, enkä enää pidä kauhuleffoista. Mutta jotenkin tuntuu nyt että pitää katsoa se.
Kauhuisin tunnelmin siis torstaita kohti, ja torstain 12.45 alkavaa koulupäivää,
Laura
maanantai 7. helmikuuta 2011
hyppäilen..
Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy
Juurikin tuon aiemmin maininneeni ongelman vuoksi en voi tehdä tätä nyt järjestyksessä, mutta mitäpä väliä. Tässäpä sitten muutamia suosikkileffoistani, ei sinänsä minkäänlaisessa järjestyksessä mutta Nemo on kyllä ykkönen. Ü
(kuvat: mtv3.fi, reelmovienews.com, singularityhub.com, thecorch.com, daemonsmovies.com, supernatural8898.blogspot.com, smartincomeblog.com, mainoskatko.blogspot.com, beyondhollywood.com)
Juurikin tuon aiemmin maininneeni ongelman vuoksi en voi tehdä tätä nyt järjestyksessä, mutta mitäpä väliä. Tässäpä sitten muutamia suosikkileffoistani, ei sinänsä minkäänlaisessa järjestyksessä mutta Nemo on kyllä ykkönen. Ü
NEMOA ETSIMÄSSÄ
SEX AND THE CITY THE MOVIE
SIGNS
THE LOVELY BONES
STEP UP 3D
DISNEY: HERCULES
DISNEY: LION KING
AVATAR
HEINÄHATTU JA VILTTITOSSU
TWILIGHT - HOUKUTUS
(kuvat: mtv3.fi, reelmovienews.com, singularityhub.com, thecorch.com, daemonsmovies.com, supernatural8898.blogspot.com, smartincomeblog.com, mainoskatko.blogspot.com, beyondhollywood.com)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






