♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste odotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste odotus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. kesäkuuta 2013
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Kesäkuu on tullut!
Löysin kotikonnuilta mökin pihasta elämäni ensimmäisen neliapilan tuossa taannoin edellisviikolla kun siellä oltiin lomailemassa. Nuffe nautti olostaan mökillä myös, ja nyt se onkin saanut olla mummilassa hoidossa viikon kun tultiin vain käväisemään kotona, ja matkustaminen ei oo Nuffen lempparihommaa. Tänään lähdetään jo takaisinpäin, juhlistamaan yksiä viisikymppisiä. Taitaapi olla viimeinen pohjanmaanreissu tälle kesäkuulle, saa nähdä koska päästään sitten suurentuneen perheen kera seuraavan kerran matkustelemaan :) ♥
Aika ihanaa, alle 4 viikkoa enää jäljellä, kyllä aika on lentänyt nopeasti! Sitten saadaan nuuskutella omaa pientä tuhisijaa. Tai saattaahan hän olla vaikkapa jo ensi viikolla täällä, kuka tietää. :)
torstai 8. joulukuuta 2011
viime talvi oli vasta äsken
Kun katsoo vanhoja kuvia, tulee hyvä mieli. Kaipaava. Rauhallisempi. Viime talvi oli ihan äsken. Muutin Tampereelle vuosi sitten, ja se tuntuu eiliseltä. Kuitenkin välissä oli kesä ja kaikki, kun en edes asunut täällä. Ja kohta saatan (toivottavasti) asua jossain ihan muualla. Epävarmuus on kuitenkin pelottavaa.
Nimi:
Laura
Ikä:
22
Koti:
On monessa paikassa, oikeastaan ei missään, ja tällä hetkellä sen olematta olemuus stressaa.
Harrastukset:
Neulominen, bloggaus, valokuvaus, ruuanlaitto, musiikki
Lempiväri:
Kausittainen, pimeydessä kaipaa keltaista, turkoosia, oranssia, marjapuuronpunaista. Valkoinenkin on kaunis.
Paras paikka:
Paras oma ja yhteinen iso sänky.
Unelmien täyttymys:
olisi saada oma perhe.
Mitä näin eilen:
Luokkakaverit näkevillä silmillä ensimmäistä kertaa.
Mitä tahtoisit sanoa:
Haluaisin rauhan ja varmuuden elämään, en jatkuvia meteoriittisadeunia jotka kertovat levottomista ja epävarmoista ajoista, vaan pysyvyyden. Olisin onnellisempi.
tiistai 24. toukokuuta 2011
kevyttä ja raskasta
Huomenna täytyy herätä aikaisin ja kiikuttaa pupu häkkeineen pihalle, johon tulee armas kuski viemään sen minun loman aikaiseen hoitopaikkaansa. Eipä tarvitse murehtia sitten hotellihuoneen turvallisuudesta perjantaina ;)
Tänään auringon paistaessa ja kesän tuoksuessa sieraimiin oli hyvä kävellä koulusta kotiin! En edes tuntenut olallani laukkua, jonka painavuuden tajusin vasta myöhemmin päivällä kun nostin sitä lattialta kesken esseen kirjoittamisen. Tästäpä voin päätellä että mielentilat vaikuttavat kaikkeen. Hilpeä mieli kevensi laukkua, ahdistunut ja kiukustunut esseenkirjoitusfiilis teki saman laukun ainakin kuusi kertaa painavemmaksi. Jännää! (Pasila, hhe.)
Sunnuntai-maanantaiyönä sairastuin oksennustautiin, onneksi se meni yhden päivän potemisella ohi. Oksennustaudit on inhottavia, mutta kuitenkin suhteellisen hyvin kestettäviä tauteja niiden lyhytkestoisuuden vuoksi. Vielä kun olisi joku tuomassa kylmää vettä kun sitä kaipaa, tai seuraavana päivänä tekemässä puuroa hellään mahaan.. Mutta itsepä joutuu ne tekemään kun asuu muualla.
Tänään auringon paistaessa ja kesän tuoksuessa sieraimiin oli hyvä kävellä koulusta kotiin! En edes tuntenut olallani laukkua, jonka painavuuden tajusin vasta myöhemmin päivällä kun nostin sitä lattialta kesken esseen kirjoittamisen. Tästäpä voin päätellä että mielentilat vaikuttavat kaikkeen. Hilpeä mieli kevensi laukkua, ahdistunut ja kiukustunut esseenkirjoitusfiilis teki saman laukun ainakin kuusi kertaa painavemmaksi. Jännää! (Pasila, hhe.)
Sunnuntai-maanantaiyönä sairastuin oksennustautiin, onneksi se meni yhden päivän potemisella ohi. Oksennustaudit on inhottavia, mutta kuitenkin suhteellisen hyvin kestettäviä tauteja niiden lyhytkestoisuuden vuoksi. Vielä kun olisi joku tuomassa kylmää vettä kun sitä kaipaa, tai seuraavana päivänä tekemässä puuroa hellään mahaan.. Mutta itsepä joutuu ne tekemään kun asuu muualla.
Sitten piristän teitäkin piristävällä takillani, jonka siis ostin jo pari viikkoa sitten.
Lomaan enää neljä yötä! ♥
torstai 19. toukokuuta 2011
Punaista ja keltaista!
Ampparijätskin värit ovat punainen ja keltainen. Tai oikeastaan pinkki ja keltainen. Tänään nuo värit pääsivät synttärikortiksi, Ampparijäätelön muotoiseksi! Paketti pakattiin Stockmannilla, ja siitä tuli söpö, kaupan päälle valloittava piparkakkuotus-tarra Ü Auringon keltainen väri hiipi myös kynsiini, tämä uusi lakka näyttää varmasti vielä kivemmalta Mallorcan reissun jälkeen ruskettunutta ihoa vasten...
Kivaa viikonlopun alkua!
torstai 24. maaliskuuta 2011
Haalean vihreää
Olen alkanut tehdä seinälle kollaasia ottamistani valokuvista. Toivottavasti tapetti ei hirveästi repeile näitä irrotellessa... Huoneen lamppu tekee hämähäkin kattoon, se on aika tunnelmallinen oikeastaan. Mutta lamppu on muuten huono, koska sen antama valaistus on hirveän hämärä ja kun haluaisi välillä valoa oikein kunnolla niin eipä onnistu. (Paitsi nykyään aamuisin kun aurinko paistaa ikkunasta kaihtimienkin läpi ♥)
Saan huomenna vieraita, ihana sisko ja siskontyttö tulevat kyläilemään!
Yhtenä iltana tein taas tuota salaattia, mistä innostuin viime syksynä. Tämä yksilö oli hieman paljon fetapainotteinen, mutta väliäkös sillä, hyvää oli. Nams!
Tein melkeinpä koko päivän ryhmän seminaariesitystä powerpointiin, luulin että se olisi käynyt nopeammin, mutta osalla ryhmästä oli niiiiin paljon tekstiä että sitä oli vaikea muokata powerpoint-ystävälliseen muotoon.
Piikkimatto on mun paras ystävä, pitäis varmaan ottaa kaverikuva sen kaa joskus.
Ehdin kyllä tehdä tänään vähän muutakin, esim suklaakakun, jonka ohje löytyi suklaamarengin kautta jotain sinistä -blogista. Testasin sitä pienen hippusen tänään mutta se oli liian kovaa ja palanen mureni, huomenna pitää antaa sen sulaa hieman ennen kuin syödään se karkkipäivän kunniaksi siskon kanssa. Ei ehkä ihan koko kakkua mutta...
torstai 3. helmikuuta 2011
club for five - brothers in arms
Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy
Kovin on vanha kuva mutta ihminen tässä se tärkein on. Tässä on rakas ystäväni jota en ole nähnyt piiitkään aikaan, koska hän on lähtenyt pikku reissulle maapallon toiselle reunalle Australiaan. Nyt vain odottelen kesää että hän tulee takaisin ja pääsen rutistamaan häntä lujaa. ♥
Tein juuri tonnikalapiirakkaa, ja hyvältä vaikuttaisi! Hyydyttyään kunnolla varmasti vielä parempaa. Mutta ei koostumus välttämättä aina ratkaise vaan maku. Ü
Huomenna lähden hoitamaan siskontyttöä viikonlopuksi, ja viettämään siinä samalla vähän yksiä synttäreitä, nimittäin minun. Ü
Kovin on vanha kuva mutta ihminen tässä se tärkein on. Tässä on rakas ystäväni jota en ole nähnyt piiitkään aikaan, koska hän on lähtenyt pikku reissulle maapallon toiselle reunalle Australiaan. Nyt vain odottelen kesää että hän tulee takaisin ja pääsen rutistamaan häntä lujaa. ♥
Tein juuri tonnikalapiirakkaa, ja hyvältä vaikuttaisi! Hyydyttyään kunnolla varmasti vielä parempaa. Mutta ei koostumus välttämättä aina ratkaise vaan maku. Ü
Huomenna lähden hoitamaan siskontyttöä viikonlopuksi, ja viettämään siinä samalla vähän yksiä synttäreitä, nimittäin minun. Ü
Toivottelen hauskaa viikonloppua jo valmiiksi kaikille!
Laura
tiistai 9. marraskuuta 2010
Väreilyä



Miten paljon sitä saakaan aikaiseksi Analyysi-tunnilla, kun pitäisi opetella Simpsonin menetelmää integraalifunktioiden ratkaisemiseksi, ja hiukan puolisuunnikasyhtälöä, ja samalla kerrata homogeenisten funktioiden ratkaisua. Me esimerkiksi saimme aikaiseksi hienon kynärivin, kauniin värisiä teroitusroskia ja hyvän mielen. Apuna oli violalta saatu Hello Kitty -teroitin.
Koulunkäynti alkaa tuntua aika puulta, kun tietää että kaikista kursseista on päästävä läpi, mikäli ei halua alkaa lähettämään kelalle ylimääräisiä selvityslappuja, muttakun talvi on jo aika kylmä ja silloin kuuluisi maata sängyssä tilkkupeitto päällä ja lukea Harry Pottereita. (Aloitin maratonin ensimmäisestä kirjasta eteenpäin, edellisestä lukukerrasta kun on joku 10 vuotta.)
Niin tai sitten voisi myös olla paljon kivempaa katsoa Charmedin nelostuotantokautta, ja nostalgisoida vanhoja aikoja sen myötä. Tai sitten Grey's Anatomya voisi myös jatkaa, vaikka vitoskausi, jossa olen menossa, on suhteellisen hyvin muistissa koska se tuli hetki sitten telkkarista.
Myös teen juominen on kovin kivaa, varsinkin kun saa syödä pakastimesta sulatettavia joulutorttuja sen kanssa ja odotella ihanan joulun ajan alkamista.
En halua edes laskea viikkoja mitä on enää jäljellä siihen että saan jättää nämä maisemat ja suunnata kohti uutta, ja toivottavasti sitä mitä olen pitkään halunnut. Voisi tulla liian kaihoisaa.. Mutta viimeiset metrit on pyristeltävä kunnialla!
Huomenna on taas Grey-keskiviikko ja torstaina saakin sitten lähteä jo viikonlopun viettoon, aika kivaa!
Tässä vielä tämän päivän saavutukset:
~Fysiikan ensimmäinen labraraportti kahdesta tehty!
~Zumba zumba! Ü
~Nuffe puri poikki puhelimen laturin
~Osasin kaksi neljästä matikan kotitehtävästä! Ü
Hyvää yötä kaikille! ♥Laura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





