Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Talvipakkasia


Yhtenä aamupäivänä oli tosi kaunista pihalla, pakkasta oli varmaan jotain 10 astetta, kipristeli naamaa. Ü Se oli niitä ensimmäisiä pakkasia, ja siitä on jo aikaa. Nyt on vierähtänyt jo 2013 puolelle ja melkeenpä nollakeleihin.

Tämä viikko on ollut tenttiinlukemista ja kaverien tapaamista, syömistä ja leffoja. Life of Pi oli oikein katsottava, Prometheus sen sijaan aika naurettava. Ensi viikolla vähän kontrolloitavaksi ja sitten kouluun tiistaina, mutta aika leppoinen kevät on tulossa, varsinkin jos en saa viime hetken harjoittelupaikkoja... Täytyy ilmeisesti alkaa aktiivisemmaksi etsijäksi, jotta pääsee edes johonkin. Vaivalloista tämä valmistuminen, kun sitä ei edistetä pätkän vertaa mistään suunnasta! Plaah.

Onneksi mieli pysyy virkeänä kun miettii tulevaisuutta, ja kivoja asioita joita on edessä tälle vuotta. Ü Ü Ü

lauantai 25. helmikuuta 2012

Värikästä talvipäivää!

Vihdoin saa huokaista ja viettää viikonloppua! Raskas ensimmäinen harjoitteluviikko on nyt takana, ja eilen työpäivän päätteeksi ajattelin piristää itseäni kynsitaiteilulla. Sunnuntaina nämä pitää taas poistaa kun muuten levittelen basiliskoja ympäriinsä ;) Tänään mennään katsomaan Asaa, ja tapaamaan kavereita. Kivaa talvipäivää!




Ja tämä viimeinen vesinokkaotus lähti kummipojan isolleveljelle ylläriksi kummipojan nimipäiväpaketin mukana.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pakastaa


Vapaapäivän pakkasia, ei tarvitse mennä ulos. Parvekkeella kävin kyllä vähän tuulettumassa päikkäreiden jälkeen. En ole saanut oikein mitään tänään aikaiseksi mutta ei se mitään. Ü Huomenna laskimoverinäytteen ottoa, ja matka kotikonnuille.

ps. Voi kun Nuffe on ollut pieni joskus! Ennen ja jälkeen :D


maanantai 2. tammikuuta 2012

Oudoin joulukuun talvisää







Oudoimmat säät mitä minä olen nähnyt, varsinkin joulukuun lopun säätiloiksi. Mökillämme jäätyi kaikki laiturin aidat, lähimpänä järveä olevat kasvit. Nurmikko vihreänä, ei lunta missään, ja järkyttävän kylmä tuuli joka puhalsi viikon tai kaksi. Näkeeköhän tällaista toiste?

torstai 8. joulukuuta 2011

viime talvi oli vasta äsken





Kun katsoo vanhoja kuvia, tulee hyvä mieli. Kaipaava. Rauhallisempi. Viime talvi oli ihan äsken. Muutin Tampereelle vuosi sitten, ja se tuntuu eiliseltä. Kuitenkin välissä oli kesä ja kaikki, kun en edes asunut täällä. Ja kohta saatan (toivottavasti) asua jossain ihan muualla. Epävarmuus on kuitenkin pelottavaa.


Nimi: 
Laura
Ikä: 
22
Koti: 
On monessa paikassa, oikeastaan ei missään, ja tällä hetkellä sen olematta olemuus stressaa.
Harrastukset:
Neulominen, bloggaus, valokuvaus, ruuanlaitto, musiikki
Lempiväri:
Kausittainen, pimeydessä kaipaa keltaista, turkoosia, oranssia, marjapuuronpunaista. Valkoinenkin on kaunis.
Paras paikka: 
Paras oma ja yhteinen iso sänky.
Unelmien täyttymys: 
olisi saada oma perhe.
Mitä näin eilen: 
Luokkakaverit näkevillä silmillä ensimmäistä kertaa.
Mitä tahtoisit sanoa: 
Haluaisin rauhan ja varmuuden elämään, en jatkuvia meteoriittisadeunia jotka kertovat levottomista ja epävarmoista ajoista, vaan pysyvyyden. Olisin onnellisempi. 

maanantai 21. marraskuuta 2011

Glögin tuoksua





Neljän viikon harjoittelu on ohi. Opin paljon, mutta kyllä tämän neljän viikon aikana alkoi jo tehdä mieli takaisin kouluun. Palkattomana työvoimana oleminen alkaa kyllästyttää jossain vaiheessa.. Ü Sinänsä outoa, ettemme saa suorittaa harjoitteluja palkallisesti niinkuin esimerkiksi tekniikan puolella. Ehkäpä terveysalalla on enemmän ihmishenkiä kyseessä niin että vastuun ottaja ei voi olla epäpätevä.

Harjoittelun päätyttyä lakkasin heti kynnet, neljä viikkoa ilman kynsilakkaa tuntui hassulta. Nyt aion pysytellä värillisenä jonkun aikaa Ü

Tänään sain ensipuraisuni glögiin tälle talvea. ♥ Eilen oli ensimmäisen kerran pakkaspäivä, -7 astetta ja kuurainen maa. Kamera vain sattui olemaan väärässä kaupungissa. Nyt rentoudun juomalla tuon glögin loppuun, ja katsomalla muumeja, sitten perehdyn hieman etiikan teorioihin.

torstai 24. maaliskuuta 2011

En käy enää ikinä kaupassa.

Kaupassa käynti ei ole autottoman tai supervoimia omaamattoman hommaa. Puolitoista tuntia, kolme kilometriä, Laura plus kauppakassit 78,3 kiloa, lumituisku ja vastatuuli päin naamaa, sekä peilijäässä oleva liukas tie, ei tuntunut hyvältä ajatukselta alussa, ei todellakaan matkan varrella, eikä lopussakaan ole yhtään hyvä eikä voittajafiilis. Olisi kannattanut vain olla menemättä kauempana olevaan halpaan s-markettiin ja käydä lähikauppa-Siwassa ostamassa ehkä puolet näistä ostoksista (valikoiman puutteen vuoksi) ja triplasti kalliimpaan hintaan, eikös?

Oikeastaan, tuntuu siltä niin kuin oikeasti omistaisin sen auton, olisin käynyt kaupassa, lastannut kauppatavarat autoon, ja kantanut sen auton hartioillani kotiin. 

Ps. Miksi kannattaa laittaa kumipohjaiset kengät jalkaan lähtiessään kouluun? Siksi, koska kotimatkalla joutuu kulkemaan alikulusta, jossa on 20 senttiä syvä tulva-alue, jonka yli ei pääse muutakuin kävelemällä suoraan sen läpi, eikä kuitenkaan halua varpaitaan amputoitavaksi jääkylmän veden vuoksi. Mutta mitä kun kaikkialla muualla matkan aikana on se peilijää ja jokainen askel kumipohjakengillä tuntuu siltä kuin astuisi banaaninkuoreen?

maanantai 21. helmikuuta 2011

Lappajärvellä

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy

Pikkusisko poseeraa aallonmurtajalla auringonlaskussa

Tämä kuvahaaste alkaa käydä vaikeaksi, mutta saan oikeastaan ensi viikolla päivitettyä sellaiset kuvat mitkä on nyt jäänyt välistä, kun menen lomailemaan sinne missä valokuvanikin on. 

Onneksi tämä pakkanen vähän lauhtuu, tänäänkin oli päivällä vain 13 astetta kylmää. Auringon vaikutus tuntuu jo poskilla hetkellisesti, mutta kun liian kauan viettää pihalla, pakkanen kyllä pääsee puremaan. Voi miten niin kovasti toivoisin jo sitä kesää!

Tänään olen ollut normaaliin verrattuna pitkän päivän koulussa, lukenut hoitotyön/etiikan tenttiin ja nyt alan katsoa telkkaria, sieltä tulee vielä huippumalli haussa, täydelliset naiset, ja sinkkuelämän pari jaksoa. Huomenna alkaakin koulu vasta 10.15. ♥ 

torstai 10. helmikuuta 2011

pakkastaa

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy




En katsonut edes pakkasmittaria aamulla kun lähdin kouluun, mutta pitihän se arvata että kun mikään ei ole muutenkaan aamulla sujunut yhtään hyvin, sääkään ei sitten ole yhtään hyvä. 19 astetta pakkasta ja silmistä lähti erittymään kyynelnestettä ja se jäätyi silmien pintaan. Ei ole kiva tunne! 


Nyt pitäisi alkaa siivoamaan, sitten lähteä kuluttamaan rahat kauppoihin. Ja kauppalistalla on lähinnä pelkkää ruokaa. Ihan kivaa. Huomenna on harjoittelupäivä, ja mua ahdistaa mennä paikkaan, jossa en ole käynyt ennen. Ei ole edes ideaa missä päin siellä mun pitäis olla, uudet paikat ei todellakaan ole mun juttu. Brrr. 




Toivottavasti kohti parempaa huomista,
Laura

tiistai 14. joulukuuta 2010


Pusu äitille.



"Mä mitään tuhmuuksia tee täällä paperipussissa!"




Vielä kun se mahtui kämmenelle.



Olen tänään potenut etureiden revähdystä katsomalla charmedin 8 tuotantokautta (mikä on aika huono) ja kutomalla sukkia. Olen myös suunnitellut tulevaa asuntoa minkä kohtalo selviää huomenna luultavasti, se olisi täydellinen paikka asua, vuokra tosin ehkä vähän suuri näille mahtaville kelan opintotuille 8)

Kaipaisin suuresti hyvän niska- ja hartiahieronnan, olen totaalisen jumissa tästä ainaisesta kylmyydestä, kun koko keho tärisee 26 tuntia vuorokaudessa, missään ei ole lämmin. Talvi EI ole mun juttu.

Joulu on kylläkin mun juttu, se on ensi viikolla ♥


♥ Laura

tiistai 7. joulukuuta 2010

Käsitöitä

Pitkä viikonloppuni alkoi torstaina ja päättyi eilen. Luin ahdistavan kirjan. Join viiniä ja glögiä ja olin Partylite-esittelyssä, josta tilasin ihanan norsun.♥ Kenties laitan siitä vielä kuvan tännekin. Neuloin myös tilkkupeittoa, josta ensimmäinen suikale on jo valmis ja toisesta kaksi tilkkua. Teen siis 2 pitkällä puikolla aina yhden tilkun, ja vaihdan lennosta värin ja kuvion, jotta neulominen käy kätevämmin eikä yksittäisiä paloja tarvitse kuljettaa mukana. 13 palan suikaleet ommellaan sitten vain vierekkäin kiinni toisiinsa ja peitto on nopeasti valmis. Tällainen värimaailma uudessa peitossa on:


Sain aikaiseksi myös neulottua koristetyynyihin päälliset JOANN:in kankaasta, jonka kävin bongaamassa Eurokankaan jämäpaloista. Näiden kanssa kun löytyisi vielä jotain hyvää valkoista kangasta niin tekisin pari valkoista päällistä lisäksi.






Nuffelin kanssa käytiin ekaa kertaa oikeen kunnolla lumessa, aina tähän asti on ollut liikaa pakkasta (minulle) tai liian märkää, ja Nuffe on joutunut heti pesulle pihallaolon jälkeen. Nyt oli kivaa pehmeää lunta ja pakkasta vain -5, mutta pupuli ei siltikään oikeen tykännyt. Vähän se kävi haistelemassa portaalla ja jätti jäljet lumeen mutta talossa sisällä taisikin olla kivempi ilmasto sen makuun. Lumesta erotettuna näki hyvin miten pupu ei tosiaankaan oo puhtaan valkoinen vaan luonnon-, näytti lumessa enemmänkin keltaiselta. ü


Mun täytyy varmaan alkaa laskemaan jo tunteja mitä pitää enää olla täällä koulussa, siihen laskuun ei kyllä kauan mene... 14 tuntia plus neljä koetta. Vähiin käy ja hyvä niin!

Nyt jatkan Charmedin 7. kautta eteenpäin, syön vähän sipsejä ja olen ylpeä siitä, että osasin tänään laskea kaikki fysiikan kotitehtävät!

Tiistaisin tunnelmin, Laura


tiistai 30. marraskuuta 2010

Pitkät aamut


Kello on ihana laittaa puoli yhdeksältä soimaan, jos tietää että ei tarvitse oikeasti nousta vielä silloin. Sitten voi laittaa pitkän torkun päälle ja loikoilla vielä, esimerkiksi 11.06:een, ja nauttia aamuolosta. Aamuisin löytyy aina parhaat nukkumisasennot, iltaisin hyvää on vaikea löytää. Tänään oli tarkoitukseni nousta vähän aiemmin, ettei päivä tuntuisi niin lyhyeltä, mutta epäonnistuin. Eikä minua oikeastaan haittaa.

Ja kun nousin, niin ikkunasta näytti tältä. Nyt yritän päättää lähdenkö kaupunkiin pyörällä vai kävellen. Ostoslista on lyhyt mutta tarpeellinen:
-Fleecekangasta joku nätinvärinen jämäpala
-Sinisävyisiä sekä valkoista lankaa uuteen eilen aloitettuun tilkkupeittoon
-Perinteinen suklaajoulukalenteri (jos niitä vielä näin viimetipassa löytyy)


Nyt yritän saada sängylle kasaamani vaatteet jotenkin päälle, sitten menen keittämään aamuteetä ja sen jälkeen lähden nauttimaan auringosta. Toivottavasti ei ole Liian kylmä.

Hyvää pitkää aamua! ♥Laura



sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Joulua odottavin talvitunnelmin


Talvisen päivän kunniaksi fiilistelen viime vuonna otetuilla talvisilla kuvilla, ja koska on vieläpä 1.adventtisunnuntai, lisäksi viime jouluaaton aurinko joka loi taivaalle punaisen spottivalolta näyttävän hohteen, ja kuva isosta kasasta tonttuja.

Tänään on nukuttu myöhään, pakkailtu ja siivoiltu, ja suunniteltu tulevaa.

Keskiviikkona saa avata ensimmäisen joulukalenteriluukun! ♥


Hyvää adventtia! -Laura

torstai 25. marraskuuta 2010

Pupun seikkailut

Nevillen herkkua on nykyään tuore kurkku. Namnam.

Sit sitä kiinnostaa hirveesti mitä mä teen tietokoneella.


Mutta kameran salamasta se ei sitten tykkää yhtään, niin kun rupeen kuvaamaan, se menee tän näköseks.

Tänään sen jalka sotkeentui mun lankaan, joka oli kiinni neulomustyössä, ja kun se tajusi että varvas on jumissa, se pinkaisi sängyn alle valtavalla sivuluisulla niin että mun käsityö lensi metrejä sen perässä kun lanka ei lähtenyt vieläkään varpaasta irti. Sitten mun piti maanitella se tulemaan pois sieltä sängyn alta, että saan irrotettua langan. Ja siellä se kökötteli ihan hirveen petetyn näköisenä, luuli että mä sidoin sen narun sen jalkaan, varmaankin.
(Tilanteesta en ehtinyt napata kuvaa, koska pieni oli niin hädissään)


Huomenna on taas perjantai, ja viikot hurahtelevat, aika tuntuu tällä hetkellä siltä kuin se olisi tiimalasin hiekkaa minkä taikurin hattu on muuttanut pilvenhattaraksi, jota ei saa edes pidettyä kämmenellä kun se jo leijailee pois. Ja lisäksi valoisaa on ehkä kolme tuntia päivästä, jolloin järkevä väki kuten muumit, nukkuvat talviunta. Miksei me voida? Kun kerran pimeällä pitää nukkua, öisin on pimeää, niin myös pimeät päivät voidaan laskea yöksi eli ajaksi jolla nukutaan.

Yksinkertaista, Laura



tiistai 19. lokakuuta 2010

15.10.2010

Ensilumi satoi muumilaaksoon, suli saman päivän iltana mutta jätti talven tuntua ilmaan. ♥