Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. huhtikuuta 2012
valkoinen.
Tänään suuressa osassa päivää oli kirjan valkoiset sivut. Pääosin sisätautien hoitotyötä mutta välillä vähän Bellaa ja Edwardia.. Ü Ystäväpariskunta tuli vauvansa kanssa käymään ja toivat mukanaan suolaa ja ruisleipää onneksi uuteen kotiin. Pöly valtaa tämän uuden kodin vaikka kuinka imuroisi, niinkun pöydästä näkyy. Juuri sain imuroitua ja pölyt pyyhittyä niin pöydän pinta on saman tien taas pölyssä. Tuulettamisestakaan ei ole apua. Mutta pölykin on valkoista. Ehkä otan huomisen väriksi jonkun mitä ei voi liittää likaisuuteen niin en kiinnitä niin paljon huomiota tähän pölyyn. En kyllä ehdikään, koska menen kouluun yhdeksäksi ja lähden pois kahdeksalta. Pitkä päivä tulossa, ajateltiin sen ja pääsiäisloman alkamisen kunniaksi käydä ahtamassa mahat täyteen pitsaa Raxissa.. Ü
maanantai 22. elokuuta 2011
puput x2
Voisin joskus ottaa paremmankin kuvan Nuffesta tällaisessa kanien rakastamassa selälläänmakuuasennossa. Satuin vain löytämään Nuffen isästä Alfiesta moisen kuvan, ja ikää taitaa olla tässä suunnilleen saman verran kuin pojallaan nykyisin. Hauskoja otuksia. ♥
Koulu on alkanut, viikko ja yksi päivä takana ja aika leppoisaa on meninki vielä. Huomenna saan Annin kylään♥ ja keskiviikkona saan nauttia vapaapäivästä.
tiistai 2. elokuuta 2011
elokuu
En tiedä onko se aina tullut näin varkain, sunnuntaina oli hellepäivä kun ajoimme veljen kanssa siskontytön 2v-synttäreille, ja maanantaina sai jo pukea villapaidan päälle, kun päivät vaihtuivat elokuuksi. Neljätoista astetta näyttää mittarit enää, ja puiden vihreä on jo keltaisempaa kuin vielä viime viikolla.
Viime syksyn parhaita hetkiä oli kun sain tuon valkoisen palleron käsiini. Kuvan ottohetkestä pari viikkoa taaksepäin se mahtui vielä yhdelle kämmenelle. Nyt se mahtuu juuri ja juuri syliin selällään maaten niinkuin ihmisvauva, ja painoa on kertynyt viisi pilkku yksi kiloa. Nuffe täytti 3.7. yhden vuoden.
Viime syksyllä olin myös koulun opintoretkellä luokan kanssa, roadtrip ruotsiin ja ruotsin läpi tanskaan ja takaisin. Se osoittautuikin kivaksi matkaksi vaikka ensin en meinannut edes lähteä. Ikävä on niitä ystäviä, toivottavasti ehdittäisiin näkemään taas piakkoin. Viimeksi juhlittiin yhdessä yhden meistä kihlajaisia, se oli toukokuussa. Nyt on elokuu.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Lapsuusmuistot
Mennyt viikonloppu ja tämä päivä on ollut lapsuusaikojen kertausta. Olen viettänyt aikaa ihanan Tiian kanssa, saman ihmisen, jonka kanssa vietin kaikki lapsuuden kesät. Viime yönä puhuttiin pitkään (kolmeen) ja paranneltiin maailmaa, tänään seikkailtiin samoissa ympäristöissä kuin pienenä, syötiin samoista pensaista marjoja ja mietittiin kuinka luonto kasvaa kuitenkin nopeammin kuin me. Myöhään illalla pyöräilin sitten kotiin samaa tuttua reittiä, joka tuntui nyt pyörälläkin paljon lyhyemmältä kuin silloin aiemmin. Huomasin, että kaksi entistä polkua on vaihtunut yhdeksi.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
heinäkuun viides
Kolme vuotta sitten heinäkuussa
kuulin kauheita sinusta.
Kuulin
mitä olit tehnyt,
ja tiesin mitä me muut
tulisimme tekemään
seuraavina vuosina,
heinäkuun viidensinä.
Sytyttäisimme kynttilöitä
keräisimme kukkia
vuodattaisimme kyyneleitä
kauniille muistoille
ihanalle naurullesi
tuikkiville silmillesi
rakastaville halauksillesi.
Kiitos siitä, Juulia,
että olit olemassa.
Sydän.
torstai 9. kesäkuuta 2011
Kuuma kesä!
Minä ja pupu olemme viettäneet aikaa täällä. Kuumuus on ollut tukalaa, ja välillä olenkin lähtenyt ulos, esimerkiksi eilen kävin ystävän kanssa piknikillä syömässä kanasalaattia ja tuoreita suomalaisia mansikoita ♥ ja siksiaikaa jätin pupun vessan viileyteen sisälle. Pupukin näyttää nauttivan kesästä, vaikka valitsee aina varjopaikan pöydän välistä tai kauimmasta nurkasta, johon ei aurino pääse. Huomenna yritän, osaisinko olla hyvä kätilö, toivotaan parasta.
Suomeen lähettämäni kortti tuli vähän yli vuorokauden minun jälkeeni, olisi ollut nopeampaa tuoda se itse kun tulin.. Ü
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
warmer and warmer each day
Vappu oli ja meni, ja vietin aikaa rakkaiden ystävien seurassa, ja sain uusia ihania tuttavuuksia! ♥
Tämän päivän lukemissuunnitelma vaihtui kaupungilla pyöriskelyyn, ja ostoksiin. Löysin itselleni ihanan kevät- ja kesätakin, ja koska en ole ostanut itselleni mitään neljään kuukauteen, tuo ostos tuntui entistä paremmalta! Ü Ostin myös postiinlaitettavaa pientä joka lähtee matkaamaan äidille huomenna.
Haukottelen jo, mutta ajattelin silti uppoutua hieman ihmisen fysiologiaan ennen silmien sulkemista.
Vappuna pilvet olivat vaaleanpunaisia
Ja niistä satoi lunta (joka ehti jo sulaa paidalla ennen kameraa, joten tässä on vain pari palloista)
Jälleennäkeminen Annitytön kanssa oli ihana ♥
Ja tänään kävin muumilaaksossa piirtelemässä muumeja,
ja ostamassa kortteja.
Tämän päivän lukemissuunnitelma vaihtui kaupungilla pyöriskelyyn, ja ostoksiin. Löysin itselleni ihanan kevät- ja kesätakin, ja koska en ole ostanut itselleni mitään neljään kuukauteen, tuo ostos tuntui entistä paremmalta! Ü Ostin myös postiinlaitettavaa pientä joka lähtee matkaamaan äidille huomenna.
Haukottelen jo, mutta ajattelin silti uppoutua hieman ihmisen fysiologiaan ennen silmien sulkemista.
Muistakaa tekin äitejä sunnuntaina, ja
tänään toivotan hauskaa (virallista) Star Wars -päivää (niin hassulta kun se kuulostaakin) Ü
ps. American idolit edelleenkin nostattelee mun ihokarvoja, W a u.
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Pääsiäinen ja pääsiäispupu, rairuoho, virpomisoksat ja höyhenet.
Eräs kiva junamatka pupun kanssa, kun koko junassa oli meidän lisäksi ehkä kolme ihmistä, lemmikkivaunussa ei ketään.
Pääsiäisviikonloppu meni kivasti, näin paljon ystäviä ja sukulaisiakin, söin hyvin, maistoin kesän ensimmäisen kioskijätskipallon uutuusmaulla popcorn, ja tykkäsin. Leivoin leikkimökissä hiekkapullia ja käpykakkuja, tyhjensin vihdoin yhden entisistä asumuksistani, siivosin, ja lauloin singstaria. Sain kynsienkoristelua ja jalkahierontaa, nukuin hyvin ja välillä vähän huonommin, ja ennenkaikkea nautin auringosta ja lämmöstä, joka kipusi yli kahdenkymmenen! Näin myös pääsiäiskokon ja virpojia, ja leikin pupun kanssa ulkona.
Huomenna tulee anni, ja ensi viikonloppuna pääsen viettämään sen kanssa vappua! ♥
torstai 31. maaliskuuta 2011
Salkkariaika
Kovin on kummallista että pienin pikkuveljeni täyttää tänään 17 vuotta. Vastahan minä itse täytin! Epäreilua tämä elämän nopea kulku.
Kävin tänään tapaamassa kauan sitten näkemääni ystävää, söimme hyvin Pancho Villassa (Tämän päivän uusi asia muuten, en ole ennen käynyt siellä!) ja juttelimme kaikesta. Ystäväni muistutti minua entisestä minästäni, jonka olin itse jo melkein unohtanut. Pitääpä vähän kaivella menneitä ja miettiä mihin kaikkeen pystyinkään vielä muutama vuosi sitten, ja alkaa tehdä samoja asioita uudelleen, sillä en minä niihin ole kyllästynyt, jokin ihmeellinen asia maailmassa vain sai minut unohtamaan ja lakkasin tekemästä niitä. En rehellisesti osaa sanoa miksi ne asiat ovat jääneet, ne vain ovat. En ehkä ole itse tiedostanutkaan niiden puuttumista, mutta nyt kun aloin oikein ajatella, niin tosiaan, moni ihana asia on jäänyt.
Onneksi nämä asiat eivät ole peruuttamattomia, ja voin aina aloittaa uudestaan. Asetanpa se tämän kevään/kesän projektiksi, että kaivan vanhat hyvät harrastukset esiin ja rikastan elämääni kaikella kivalla. Koitan tehdä edistymisestä vaikkapa kuvapäiväkirjan, ja laittaa tännekin saavutuksiani. Ü
Nyt jatkan salkkareita vielä hetken ja sitten pitäisi lukea vielä vähän kansanterveystiedettä, koska viikonloppuna tuskin tulee paljon luettua..
maanantai 14. helmikuuta 2011
14.2.2011
Ruusuista ystävänpäivää kaikille, viettäkää se tärkeiden ihmisten kanssa villasukat jalassa ja kuumaa teetä juoden, ettette palellu! ♥
tiistai 8. helmikuuta 2011
Hyppäilen vol 2
Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy
Täältä löytyy muutamia rakkaimmista ystävistäni. En toki saanut mahtumaan kaikkia, osa on muutamaankin kertaan ja osasta minulla ei välttämättä edes ole kuvia. Ja näistä osassa olen myös itsekin, kaverikuvia kun pitää nykyään ottaa itse, kun seppälän valokuvaamon setä ei tulekaan joka vuosi sitä tekemään. Kuvat on vuosilta 2006-2010.
Täältä löytyy muutamia rakkaimmista ystävistäni. En toki saanut mahtumaan kaikkia, osa on muutamaankin kertaan ja osasta minulla ei välttämättä edes ole kuvia. Ja näistä osassa olen myös itsekin, kaverikuvia kun pitää nykyään ottaa itse, kun seppälän valokuvaamon setä ei tulekaan joka vuosi sitä tekemään. Kuvat on vuosilta 2006-2010.
Love you my friends ♥
lauantai 15. tammikuuta 2011
Tossut ystävän vastasyntyneelle
Sain tänään extempore-ystävän kylään, ihanaa kun viikonlopulle tuli kivaa sisältöä. Ü Tehtiin tortilloja ja syötiin hyvin, sitten syötiin vielä sipsejä ja karkkeja. Hups ! Ü
Toivottavasti muillakin on ollut kiva lauantai! Ü
♥Laura
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Tunnelmointia
Tänään ostin vähän joululahjoja, tein joululahjoja, katsoin Bernard ja Bianca Australiassa -leffaa jonka ostin lapsuusmuistojen kunniaksi ja kartutin samalla Disney-klassikoiden leffarivistöäni.
Olen myös katsellut vanhoja kuvia ja miettinyt enkeliystävääni♥, ehkä niistä tunnelmista tuli nuo ylläolevat kuvatkin, löytyivät arkistojen kätköistä.
Tämä elämä pitäisi taas pikkuhiljaa pakata pahvilaatikoihin ja siirtää uuteen osoitteeseen, postinumerolla 33530.
♥ Laura
tiistai 5. lokakuuta 2010
Tiistaipäivänä
Tänään aamulla vanuin sängyssä pitkään kellon soimisen jälkeenkin, vaikka pupuystävä yritti kaikin keinoin herättää. Se kolisteli tahallaan, että saisi minut ylös. Kaivoi häkkinsä nurkkaa valtavalla innolla, luuli varmaan pääsevänsä kovan muovipohjan läpi kun tarpeeksi kynsii sitä.. Ja se myös nakersi häkkinsä kaltereita, mistä lähtee valtavan kova räminä ja koska huoneen seinillä on vielä vähän tyhjää, täällä myös kaikuu. Aina kun nostin päätä tyynyltä ja kurkkasin häkkiin päin, poika lopetti toimintansa ja katsoi suoraan minuun päin suunnilleen tällaisella ilmeellä
ja heti kun laskin pääni takaisin, riehuminen jatkui. Ruokakuppia heiteltiin myös ympäriinsä niin että pelletit ja heinä pöllysi. Lopulta nousin, kävin alakerrassa ja tulin takaisin sänkyyn lukemaan kirjaa, sitten Neville rauhoittui kun huomasi minun olevan oikeasti hereillä.
Kouluun menin kymmeneltä, pyöräillen. Koko matka on ylämäkeä, ja se tuntuu! Varsinkin näin keuhkoputkentulehduksesta parantuvalle, ei pyöräily varmastikaan kovin terveellistä ole. Mutta tuntuu myös siltä että kun tuota jatkaa aktiivisesti, kunto nousee humahtaen. Siitä en olisi kovinkaan pettynyt.
Matikan tuntien jälkeen (missä muuten ymmärsin jopa käsiteltävää asiaa, kun eilen läksyjen tekeminen tuntui toivottomalta !) jäin tekemään ohjelmointitehtävistä ensimmäistä, joka on kurssin läpipääsemisen vaatimus. Onnistuin siinä ihan hyvin, enää on toinen tehtävä ja ensi viikon koe jäljellä niin kurssista on päästy läpi. Jes! (kyseisen aineen opettaja on Hieman masentavaa sorttia.)
Kotiin päästyäni tein lättyjä, ja istuin katsomaan Greyn anatomiaa, katson sitä nykyään oikeastaan melkein joka päivä. ♥ Illalla värjäsin vielä Iiriksen hiukset ja sitten istuin tähän koneelle Nuffelspuffelin kanssa, sillä oli halipula.
Huomenna on sitten koulusta vapaapäivä, mutta menemme silti kaverin luokse laskemaan matikan ja fysiikan tehtäviä, koska myös niistä kokeista pitäisi päästä läpi... Siellä saa kuulema porkkanakakkua! ü
Hieman eilistä helpottuneemmin fiiliksin, Laura
torstai 30. syyskuuta 2010
in Denmark
Meidän Tanskan reissu alkoi sunnuntaina puoli kolmen maissa, kun lähdin Mariannen kyydillä koululle päin. Aamupäivän olin katsonut Greyn anatomian toista kautta ja maannut vain sängyssä, edellisestä myöhään venyneestä illasta selvitäkseni. Koululla odotimme bussia, joka sitten selvisi 24 hengen pikkubussiksi, vain 3 paikkaa jäi bussista tyhjäksi.

Aamulla Suomen aikaa puoli kahdeksan oltiin sitten perillä Tukholmassa. Ja taas bussiin. Ekana








Matka alkoi kohti Turkua, tunnelmat olivat hyvät. Laiva lähti kahdeksalta ja yövyimme siellä,
seuraavalla kokoonpanolla.
Mira, Laura, Marianne
kohteena oli Oskarshamnin ydinvoimalan välivarastointipaikka. Siellä oli tarkkaa, miljoona
metallinpaljastuskonetta ja porttia välissä ennenku pääsi paikkaan jossa piti sitten pukea tietyllä tavalla takki ja kengänsuojukset ja kypärät ja ja ja. Ulos lähtiessä piti käydä laitteessa joka mittasi onko minuun jäänyt kontaminaatioita. Valtavan hieno suomennos ensinnäki niitten laitteessa. ;) Oskarshamnista lähdettiin sitten Malmö:tä kohti, ja nukuttiin siellä hostellissa. Illalla pelattiin porukalla korttia yleisissä tiloissa.
Tiistaina päivä alkoi aikaisella heräämisellä ja bussimatkalla Tanskan puolelle Roskildeen. Käytiin teknisessä yliopistossa kattomassa kuinka tuulimyllyjä tehdään. Sitten matkustettiin taas vähän lisää, ensin satamaan Kalundborgiin ja siitä lautalla Samsön saarelle, missä päästiin tutustumaan maalaismaisemiin. Hienoja pieniä koristeellisia taloja, lehmiä, ja tuulimyllyjä.
Lauttamatka alkoi tällaisissa maisemissa
Samsön pikkutaloja bussista kuvattuna
Samsössä oltiin taas hostellissa, joka oli tuhat kertaa kivempi kuin edellinen. Jokaisella kämpällä oli oma uloskäynti ja oven edessä pöytäryhmä, jossa pystyi oleskelemaan. Sinä iltana kokattiin Miran ja Maikun kanssa itse, gourmee-ateria johon mielikuvituksemme ja Samsön paikallinen ruokakauppa riittivät. Lopputulos näytti alkuruuan osalta tältä:

Pääruuaksi oli sitten juustoista pastaa porkkanaraasteella höystettynä. Ja ruokajuomana valkoviiniä. Hyvää oli.
Seuraavana aamuna matkamme jatkui taas ensin bussi-, sitten lauttamatkalla pois saarelta. Hetken kuluttua löysimme itsemme Århusista, joka on Tanskan toiseksi suurin kaupunki, ja jossa sitten vietimme kaksi yötä Cabinn-hotellissa. Århus on kaunis, en olisi heti uskonut. Sen läpi kulkevan joen analysoiminen on meidän ryhmämme työn aihe, meidän täytyy tehdä diaesitys aiheesta "vesi Århusin kaupunkimaisemassa". Joki on joskus siis ollut kaupungin alla näkymättömissä, ja kulkenut vain putkistoissa, mutta nyt joki on kaupungin tunnusmerkki, kun se on kaivettu esiin ja kadut luotu uudelleen sen ympärille.
Kävimme myös maan alla, katsomassa sadevesien varastointia varten tehtyä säiliötä.
Torstaina päivällä söimme hyvin hotellimme lähellä olevassa ravintolassa, ja illalla kävimme sitten tutustumassa Århusin yöelämään.
Perjantaimme alkoi sitten haisevissa merkeissä, menimme biokaasulaitokselle tutkimaan - jotain? Pointti meni vähän ohi siinä vaiheessa kun haju iski sieraimiin, se oli pyörryttävää. En varmasti ikinä tule haistamaan mitään niin pahaa enää. Keuhkoihin kirjaimellisesti sattui hengittää siellä.
Sitten kävimme vielä Skagenissa katsomassa Itämeren ja Atlantin kohtauspaikkaa, ja keräämässä näkinkenkiä niiskuneidin tapaan. Rannalla oli myös mielettömän hienoja kiviä. Niitä toin sitten tuliaisiksi lapsille.
Seuraavaksi vuorossa oli lauttamatka Ruotsin puolelle, Göteborgiin, mistä busseilimme jälleen, Boråsiin ja samalla seuraavaan hotellikaupunkiimme. Siellä ehdimme vain nukkua, ja syödä aamupalan, kun lähdimme taas jo jatkamaan. Enää bussimatka Tukholmaan, laivamatka Turkuun ja taas bussimatka Vaasaan jäljellä, ja matka on ohi.
Viimeisten päivien matkustelua häiritsi minun osaltani keuhkoputkentulehdus johon sairastuin torstaina illalla, sen jälkeen asioihin keskittyminen ja jo pelkkä matkustaminenkin otti voimille ja olo paheni loppua kohden. Viimeisen laivamatkan aikana oli vieläpä kauhea myrsky ja sängystä tippuminen ei ollut kovin kaukana kun yritti nukkua. Onneksi ei tullut matkapahoinvointia missään vaiheessa reissua, se olisi ollut kovin ikävää.
Ehkäpä teen vielä myöhemmin pelkän kuvapäivityksen, kuvia nimittäin tuli otettua noin 1000, ja tässä on niistä vasta murto-osan kuudennes jos sitäkään..
Nyt Suomessa on jo täysi talvi verrattuna esim. Århusin 20 lämpöasteeseen ja auringonpaisteeseen, siellä tuli välillä jopa kuuma! Onneksi on lämmin talvitakki, ja uudet Tanskasta ostetut eskimokenkien näköiset kengät, ja pieni pörheä pupu jota voi halia jos kylmenee liikaa. ♥
-Laura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























