tiistai 22. maaliskuuta 2011

Jennan haaste

Sain vähän pienimuotoisemman kuvahaasteen mitä edellinen, mutta kylläpä tähänkin vain aikaa kului, yllättävän paljon! Mutta kaipa tuo ihanien kuvien selaaminen on yksi niistä asioista joita voisi tehdä vaikka koko päivän... ;) Haasteen saa ken haluaa, it's all yours.

The hair you would die for

Haaveilen pitkästä, suorasta tukasta. Tällä hetkellä yritän saada normaalia hiusväriäni takaisin. Se on suhteellisen vaalea, toki tummempi mitä lapsena. Haluaisin myös, että saisin helposti tuollaisen "messy hair" -kampauksen niinkuin vasemmassa alakulmassa. Hayleyn etuhiukset alhaalla keskellä on mielettömän ihanat, mutta tiedän harvinaisen monesta kokemuksesta, että etuhiuksia on tosi ärsyttävää kasvattaa takaisin pitkiksi. Punaisista hiuksista pidän aina kun sellaiset itselleni värjään, mutta se haalistuminen on niin ärsyttävää... Niin, ja toisaalta unelmoin myös siitä päivästä kun uskallan leikata itselleni tuollaisen lookin kuin oikeassa yläkulmassa. 

Your dream place to live

Valoisa paikka. Sellainen missä paistaa aurinko vuoden jokaisena päivänä, eikä ikinä ole pimeää. Meren äärellä olisi ihanaa. Ja aaltojen loiskeessa olisi mahtavaa makoilla tuollaisessa baldakiinisängyssä, pehmeissä lakanoissa. Valkoisissa lakanoissa on jotenkin niin oma tunnelmansa, ihan uskomatontahan se on.. Haluaisin kasvihuoneen, missä voisin kasvattaa kaikkea ihanaa. Ja raikas keittiö, jossa on paljon pöytätasoja. Nam.

The way you would like to spend most of your days

Valokuvaus. Vaahtokylvyt. Neulominen. Muffinssien ym. leipomusten teko. Maalaus. Shoppailu. Auringon otto, lukeminen. Meren katseleminen. Ja suomen kieli ei tiedä näin söpöä sanaa kuin "cuddling".

Things you would like to have

Voi kun allergiaan kehitettäisiin kohta joku lääke joka poistaa sen kokonaan, niin ottaisin tuollaisen pörrön. Uima-allas omalla pihalla olisi jotain niiin ihanaa. Välillä minua harmittaa kun en pysty soittaa pianoa enää niin kuin ennen, se johtuu vain siitä, etten omista sellaista. Nyyh. Meikkiliikkeissä pysähdyn AINA kynsilakkaosastolle ja haluaisin jokaista väriä yhden.

Clothes you would like to wear

Jokainen tyttö haaveilee unelmiensa häämekon päälle pukemisesta. Ja jos jalkani olisi yhtään kenkäystävällisempi, voi millaisilla ihanuuksilla kävelisinkään. Kukkapaita tuo mieleen mummolan kuosit, mutta on juuri Lauramaisen suloinen. Neulepaita oikealla alhaalla on ihanan rento. Äitiysvaatteet ♥. Ja tuo haalari on upea, voi miksi en ostanut sitä yhtä kerran kun olin NÄIN lähellä...

Person you would like to look like

Gorgeous Sarah Shahi.


Vielä kuvien lähteet, yksikään näistä ei siis ollut omani.
The hair you would die for?
http://catqueen.tumblr.com/post/2552116519/babyfaline-katiusha-feofanov-for-lofficiel
http://vi.sualize.us/view/be640e8180b618bc2a1756fcedd8b6c7/
http://www.modelmayhem.com/portfolio/pic/13045399
http://poisonedwine.tumblr.com/
http://www.aofundo.org/fotos/hayley-williams-fotos/attachment/hayley-williams-preto-e-branco/
http://janediemitdemwolftanzt.tumblr.com/page/19


Your dream place to live?
http://whatabeautifulworldd.tumblr.com/
http://stunninger.tumblr.com/
http://wanderingupon.tumblr.com/post/3097014279
http://modatrade.ru/index.php?productID=297
http://casabela.wordpress.com/2011/02/20/decore-com-um-toque-de-limao/
http://grrraphic.xanga.com/739503077/item/


The way you would like to spend most of your days?
http://maratessa.tumblr.com/
http://beckychu.blogg.se/2010/april/laggggg.html
http://lovelyluna.tumblr.com/
http://-acupofcake.tumblr.com/post/3802432438
http://peacehopejb.tumblr.com/page/332
http://www.tumblr.com/likes
http://simplemovements.tumblr.com/
http://pujapaloma.tumblr.com/post/3955043780
http://aliceisbacon.tumblr.com/post/3843624540/paperback-books-at-the-beach


Things you would like to have?
http://marialeticia.tumblr.com/page/2
http://jazzyjenn.tumblr.com/post/1662036400/my-dream-is-to-be-able-to-play-piano-really-well
http://show-me-your-truth.xanga.com/742874017/lazy-day-sunday/
http://sofiercexstar.tumblr.com/page/12


Clothes you would like to wear?
http://www.google.com.br/reader/view/?tab=my#stream/user%2F01534791660881327570%2Fstate%2Fcom.google%2Freading-list
http://electricneonkiss.tumblr.com/page/4
http://divinelytragic.tumblr.com/page/2
http://love-like-wow.tumblr.com/post/3965042913
http://beautyineverything.com/4181075602
http://www.tumblr.com/tagged/fashion#3895098538
http://oraclefox.blogspot.com/


Person you would like to look like?
http://www.facebook.com/?ref=home

maanantai 21. maaliskuuta 2011

suunnitelmia ja haaveita


Viimeisin huvipuistokäyntini on kesältä 09, vaikka en kyllä muista käyneeni silloin edes missään laitteessa.. Puinen vuoristorata taitaa muuten olla ainoa missä kävin silloin! Mutta kuvien ottaminen olikin paljon kivempaa, lasten riemun saa kaapattua niin aitona, ei mitkään "Sanokaa muikku!" -tekohymykuvat ole yhtään niin ihania kuin se aito ilo ja hymyt, joita huvipuistossa saa vangittua kameraan. Jotenkin oudosti jätin kuitenkin kuvaamisen oikeastaan vasta loppuvaiheeseen, parhaat kuvat onkin viimeiseltä 10 minuutilta jota huvipuistossa vietimme. Ensi kesänä haluan mennä kuvailemaan oikein kunnolla, kaikkia ihania värejä ja muotoja mitä tuollaisista paikoista löytää.

Nuokin otukset ovat niin kiehtovia, olisi vain paljon ihanampi nähdä niitä jossain luonnossa vapaana. Vaikkakin nuo kouluttajat saavat aikaan vaikutelman että delfiineillä olisi tuollakin kivaa, ja hyvä olla. Kuka tietää, miten asia oikeasti on...

Minulla on myös hirveä hinku istuttaa kesäksi kukkia. Haluaisin auringonkukkia, ja myös jotain muita ihanan raikkaan värisiä, ei oikeastaan hirveästi väliä edes mitä. Värikkäitä. Ihania.




Tällaisia vaikka. Uum. ♥

torstai 17. maaliskuuta 2011

to prove there was a time when I loved something more than life



Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy day


Tämä kuva on kesälltä kun lähdettiin roadtripille kuopio rockiin, matkan saldona huisi sonata arctica, ilotulitus, väsynyttä juttua ajomatkalla sekä yhdet ylinopeussakot. The best.


Nothing else today. 
Vain toiseksi viimeinen kuvahaastekuva, viimeiseen tiedän jo minkä haluan mutta se on kotona röllikomerossa jonkin albumin välissä. Pitää etsiä.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Ihmetyttää

Luulisi että eilisen lepopäivän jälkeen olisi virkeä olo ja energiaa vaikka millä mitalla, mutta ei. Väsyttää niin kovaa että tekisi vain koko ajan mieli kaatua takaisin sängyn pohjalle! :( Ihan kurjaa. 12.45 pitäisi mennä taitokokeeseen ja jaksaa vielä olla siellä neljään asti nukahtamatta (ja haukottelematta) ja jaksaa keskittyä myös. Nyt puhtia tähän päivään jostain, kiitos!

Ehkä koitan juoda vähän (tai vähän enemmän) kahvia, jos se auttaisi? Ja syödäkin täytyy, olisikohan koulussa jotain herkkua...

Koitan piristää itseäni muutamalla kuvalla nyt, ja ajatella energisiä asioita. Kiitos ja hei!




tiistai 15. maaliskuuta 2011

Lepopäivä

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy day


Koska olen tylsä, enkä keksinyt mitään asiaa jonka puolesta olisin aatteellisesti "standing up" niin tässäpä pari vuotta vanha kirjaimellinen standing up -kuva.


Tämä päivä on mennyt leppoisasti. Sormet ja kädet muutenkin kramppaa hieman, pitänee venytellä niitä. Niin ja tämä siis käsitöiden takia. Olen urakoinut yhtä tilkkupeitoista eteenpäin varmaan seitsemän palan verran, kohta on kolmas suikale valmiina kiinnitettäväksi. Ü


Ensiaputunnilla pääsin historiankirjoihin rikkkomalla jääpussin kirjaimellisesti kun opettaja pyysi rikkomaan sen sisällä olevan vesipussin. Go Laura. No, en sitten päässyt siitä yli vaan nauroin vaan, koska tilanne oli niin huvittava. Muhaha. 
Pääsin myös verestämään vanhoja taitojani kun sidottiin nyrjähtäneitä nilkkoja, tuli ihan mieleen lapsuuden kesälomat mummun ja papan luona, kun halusin lääkärinhoitajaksi ja sidoin vuorotellen niiden jalkoja, käsiä ja päitä. On siitäkin ollut hyötyä, ainakin sideharson rullaaminen takaisin nilkasta irrotuksen jälkeen sujuu nopeasti.


Koulun jälkeen söin eilisiltaisesta pannarista pari palaa ja katsoin frendejä. Nukahdin, puhelinmyyjä soitti ja kauppasi taas cosmoa mistä taas kieltäydyin. Sitten aloin neuloa ja katsoa muumeja. Lopulta vaihdoin taas frendeihin. Nauroin ihan hillittömästi niille, se on jännä miten erilaisella fiiliksellä ne vitsit tuntuu erilaisilta. Välillä ne naurattaa niin himputisti ja välillä ei ilmekään värähdä. 


Vatsalihakseni tuntuu revähtäneiltä, vieläkin. Ehkäpä tämän viikon uinti jää väliin (Sitäpaitsi uimakaverillakin tippui silitysrauta syliin eikä se varmanakaan oo parantunut vielä torstaiksi..) ja menen sen sijaan kämppiksen kanssa leffaan. 


Tekisi mieli kokata jotain hyvää, mutta taidanpa tyytyä tänä iltana puuroon.
Huomenna alkaa vasta yhden maissa koulu, aika kivaa.

Ps. Tänään aurinko paistoi kauan ♥

maanantai 14. maaliskuuta 2011

oodi pupuneidin hedelmärakeille

SE AIKA VUODESTA ON TULLUT !




Nämä karkit on niin käsittämättömän hyviä, että pyhitän kokonaisen postauksen niille. Näitä saa vain pääsiäisen aikaan, (Eli tähän aikaan ♥), joten silloin kun niitä saa, syön niitä sitten koko vuoden edestä. Oikeastaan karkin syöntini on hyvin hyvin vähäistä, en juuri koskaan osta mitään karkkia. Välillä suklaata heikkoina hetkinä. Mutta nämä.
♥
♥
♥

Sitten vielä Nuffe koska se oli yhtenä päivänä menneellä viikolla niin söpö.

lumisadetta

Day 1. your facebook profile photo day 2. a photo of yourself a year ago day 3. a photo that makes you happy day 4. a photo of the last place you went on holiday day 5. a photo of you day 6. a photo that makes you laugh day 7. a photo of someone you love day 8. a photo of your favourite band/musician day 9. a photo of your family day 10. a photo of you as a baby day 11. a photo of your favourite film(s) day 12. a photo of you day 13. a photo of your best friend(s) day 14. a photo of one of your favourite family members day 15. a photo of you and someone you love day 16. a photo of you at the last party you went to day 17. a drunk photo of you day 18. a photo of one of your classes day 19. a photo of you on a school trip day 20. a photo of something you enjoy doing day 21. a photo of you standing up day 22. a photo of your town day 23. a photo of your friend as a baby day 24. a photo of you that your hair looks nice in day 25. a photo of a night you loved day 26. a photo of your favorite weekend day 27. a photo of last summer day 28. a photo of what you ate today day 29. a photo of someone you find attractive day 30. a photo of you when you were happy day


Tämä on viime kesältä kun Anni tuli vielä vierailemaan ennen lähtöään kaukomaille, ja mentiin Pirjon mökille viettämään laatuaikaa. 


Vapaapäivää vietän tässä muumien ja idols-nauhotteen parissa, kaupassa pitäisi lähteä käymään että saan lankaa ja voin jatkaa boleron tekemistä, saapi nähdä mikä siitä lopulta tulee... Pihalla satoi äsken kaatamalla vettä ja nyt näkyy tulevan lumen ja rännän sekoitusta, voi kevät joko tulet pian ♥

Huomiselta ja keskiviikolta peruttiin tunteja, joten aika vähissä nämä tunnit on. Miksi niitä seuraavan jakson asioita ei olisi voinut siirtää tähän tyhjiin väleihin, niin päästäisiin hyvillä mielin lomalle jo toukokuun puolella eikä koulu jatkuisi kesäkuun ekalle viikolle, se nimittäin tarkoittaa sitä että joudun suoraan ilmoittautua syksylle kahteen uusintaan kun tentit ovat vasta silloin kun minä olen Mallorcalla. Kiitos nam.