sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Viikonloppu



Tämä viikonloppu oli mansikoita (aika mauttomia espanjalaisia), shamppanjaa ja kilistelyä, pupun ja ponien kanssa leikkiä miehen kummitytön kanssa, ja ensimmäistä kertaa itse kokattu lohi josta tuli mielettömän hyvää.

Viikonlopusta seurasi myös selkäkipua, pääkipua ja pientä stressiä tulevista kokeista joihin en ole lukenut.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Salkkariaika


Kovin on kummallista että pienin pikkuveljeni täyttää tänään 17 vuotta. Vastahan minä itse täytin! Epäreilua tämä elämän nopea kulku.

Kävin tänään tapaamassa kauan sitten näkemääni ystävää, söimme hyvin Pancho Villassa (Tämän päivän uusi asia muuten, en ole ennen käynyt siellä!) ja juttelimme kaikesta. Ystäväni muistutti minua entisestä minästäni, jonka olin itse jo melkein unohtanut. Pitääpä vähän kaivella menneitä ja miettiä mihin kaikkeen pystyinkään vielä muutama vuosi sitten, ja alkaa tehdä samoja asioita uudelleen, sillä en minä niihin ole kyllästynyt, jokin ihmeellinen asia maailmassa vain sai minut unohtamaan ja lakkasin tekemästä niitä. En rehellisesti osaa sanoa miksi ne asiat ovat jääneet, ne vain ovat. En ehkä ole itse tiedostanutkaan niiden puuttumista, mutta nyt kun aloin oikein ajatella, niin tosiaan, moni ihana asia on jäänyt.

Onneksi nämä asiat eivät ole peruuttamattomia, ja voin aina aloittaa uudestaan. Asetanpa se tämän kevään/kesän projektiksi, että kaivan vanhat hyvät harrastukset esiin ja rikastan elämääni kaikella kivalla. Koitan tehdä edistymisestä vaikkapa kuvapäiväkirjan, ja laittaa tännekin saavutuksiani. Ü

Nyt jatkan salkkareita vielä hetken ja sitten pitäisi lukea vielä vähän kansanterveystiedettä, koska viikonloppuna tuskin tulee paljon luettua..

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kasvismunakas

Kasvistäytteinen munakas

2 munaa
loraus maitoa
palanen sipulia pilkottuna
kirsikkatomaatteja
kotijuuston pala
tuoretta basilikaa
suolapähkinöitä
hyppysellinen edam-juustoraastetta
pippuria
suolaa

Munat + maito sekaisin, sipuli pilkotaan, tomaatti pilkotaan, kotijuusto pilkotaan, edam raastetaan, basilikaa revitään, suolapähkinöitä murskataan. Hetken aikaa munajuttua pannulla pidetään, sekaan heitetään kaikki muut, ja annetaan muhia oman maun mukaiseksi munakkaaksi. 



Uusi asia tänään; laitoin munakkaaseen ekaa kertaa suolapähkinärouhetta ja kotijuustoa. Mukana oli myös sipulia, tomaattia, tuoretta basilikaa ja tavallista edam-juustoa. Oli hyvää, mutta nälkä oli vähän liian pieni kahden munan munakkaaseen, yksi olisi riittänyt.

Uimassakin kävin tänään, mutta suonenveto varpaissa (neljässä) häiritsi ja piti lopettaa uiminen kesken. Menin sitten nauttimaan saunasta ja venyttelystä, ja raikkaasta juomavedestä, ja sain ihanan raukean olon. Suonenvetokin sitten lopulta lähti.

Kämppis ilahdutti minua tänään töistä tullessaan Arnoldsin donitsilla, joka oli hyvin herkku. ♥ Niin herkku etten malttanut enkä muistanut ottaa edes kuvaa ennenkuin donitsi lämmitteli jo vatsahapoissa. Hhi.

Haluaisin vaateostoksille, listalla olisi hieman legginssejä, uimapuku, ja vähän muitakin kesävaatteita tulevaa lomaa varten..

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Black swan

kuvat we♥it.com



Jos ette ole vielä nähneet, niin ehdottomasti katsottava leffa niille jotka pitävät pelottavista, pysäyttävistä, kauniista, psykologisista ja liikuttavista elokuvista. Uskomaton roolisuoritus, ansaitsi todellakin Oscarin.

Nyt ymmärrän miksi kommentit tästä elokuvasta minun kaveripiirissäni olivat mm. "kannattaa antaa aikaa omille ajatuksille leffan katsomisen jälkeen" "ei kannata pilata tunnelmaa menemällä tämän jälkeen kauppaan ostamaan purkki maitoa" tai "ajoin kotiin ihan horroksessa"

Ja ensimmäistä kertaa kävin leffassa yksin. Siitäpä tulikin mieleeni että haluaisin aloittaa haasteen jossa pitää joka päivä tehdä jokin asia, mitä ei ennen ole tehnyt. Taidan muokata sääntöjä vähän ja keksiä asioita, joita en vielä tänä vuonna ole tehnyt. Nyt onkin helppo aloittaa, ja voin jopa laittaa muutamalta aiemmaltakin päivältä merkintöjä, koska olen tehnyt paljon uusia asioita! :)

Pienetkin uudet asiat tuovat elämään vaihtelua, kun ne vaan osaa tiedostaa ja pistää merkille. Ja pienistä iloisista asioista voi paisua mielessä valtavan isoja ja ihania, kun niille antaa ansaitsemansa arvon!

Torstaina kävelin uutta reittiä puiston läpi koulusta kaupan kautta kotiin.

Perjantaina kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Rossossa syömässä pitsaa.

Lauantaina vierailin ensimmäistä (eikä toivottavasti ainakaan viimeistä!) kertaa Muumilaaksossa katsomassa taidetta.

Eilen luin ensimmäistä kertaa tänä vuonna latinankielisiä sanoja tyylillä "kirjoita paperin toiseen reunaan vieraalla kielellä ja toiseen suomeksi mitä sana tarkoittaa, ja peitä toinen puoli". Eli ihan oikeaa sanaston opettelua, pitkästä aikaa! Viimeksi tein tätä vuonna 2008!

Tänään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni elokuvateatterissa yksin. Aion kyllä jatkaa tätä, totaalinen ja ihana aivojen nollaus.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Tämänhetkinen repeat-biisini


"Mua poltaa piinaa ja korventaa
ja kuume vain kohoaa.


Mä en nää,
mä en missään nää enää mitään järkeä.
Se riivaa mua,
repii sydäntä
tauti vie mut mennessään.


Sä et nää
sä et jälkees nää sitä petoa joka jyllää.
Se piinaa,
polttaa mun sydäntä,
ei koskaan hellitä.


Joka päivä lisää
sairastun sinuun.

Viikonlopun ostoksia: Muumi-kortit. Vauvanpeitto on tässä vaiheessa.

Huomenna lääketieteen perusteiden tentti, johon en ole saanut lainattua kirjaa kirjastosta, joten en ole myöskään lukenut niitä kirjan asioita. Latinankieliset anatomiajutut menee kyllä, mutta pääseeköhän pelkästään sillä läpi? Saapi nähdä.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Haalean vihreää

Olen alkanut tehdä seinälle kollaasia ottamistani valokuvista. Toivottavasti tapetti ei hirveästi repeile näitä irrotellessa... Huoneen lamppu tekee hämähäkin kattoon, se on aika tunnelmallinen oikeastaan. Mutta lamppu on muuten huono, koska sen antama valaistus on hirveän hämärä ja kun haluaisi välillä valoa oikein kunnolla niin eipä onnistu. (Paitsi nykyään aamuisin kun aurinko paistaa ikkunasta kaihtimienkin läpi ♥)

Saan huomenna vieraita, ihana sisko ja siskontyttö tulevat kyläilemään!




Yhtenä iltana tein taas tuota salaattia, mistä innostuin viime syksynä. Tämä yksilö oli hieman paljon fetapainotteinen, mutta väliäkös sillä, hyvää oli. Nams!

Tein melkeinpä koko päivän ryhmän seminaariesitystä powerpointiin, luulin että se olisi käynyt nopeammin, mutta osalla ryhmästä oli niiiiin paljon tekstiä että sitä oli vaikea muokata powerpoint-ystävälliseen muotoon.

Piikkimatto on mun paras ystävä, pitäis varmaan ottaa kaverikuva sen kaa joskus.

Ehdin kyllä tehdä tänään vähän muutakin, esim suklaakakun, jonka ohje löytyi suklaamarengin kautta jotain sinistä -blogista. Testasin sitä pienen hippusen tänään mutta se oli liian kovaa ja palanen mureni, huomenna pitää antaa sen sulaa hieman ennen kuin syödään se karkkipäivän kunniaksi siskon kanssa. Ei ehkä ihan koko kakkua mutta... 

En käy enää ikinä kaupassa.

Kaupassa käynti ei ole autottoman tai supervoimia omaamattoman hommaa. Puolitoista tuntia, kolme kilometriä, Laura plus kauppakassit 78,3 kiloa, lumituisku ja vastatuuli päin naamaa, sekä peilijäässä oleva liukas tie, ei tuntunut hyvältä ajatukselta alussa, ei todellakaan matkan varrella, eikä lopussakaan ole yhtään hyvä eikä voittajafiilis. Olisi kannattanut vain olla menemättä kauempana olevaan halpaan s-markettiin ja käydä lähikauppa-Siwassa ostamassa ehkä puolet näistä ostoksista (valikoiman puutteen vuoksi) ja triplasti kalliimpaan hintaan, eikös?

Oikeastaan, tuntuu siltä niin kuin oikeasti omistaisin sen auton, olisin käynyt kaupassa, lastannut kauppatavarat autoon, ja kantanut sen auton hartioillani kotiin. 

Ps. Miksi kannattaa laittaa kumipohjaiset kengät jalkaan lähtiessään kouluun? Siksi, koska kotimatkalla joutuu kulkemaan alikulusta, jossa on 20 senttiä syvä tulva-alue, jonka yli ei pääse muutakuin kävelemällä suoraan sen läpi, eikä kuitenkaan halua varpaitaan amputoitavaksi jääkylmän veden vuoksi. Mutta mitä kun kaikkialla muualla matkan aikana on se peilijää ja jokainen askel kumipohjakengillä tuntuu siltä kuin astuisi banaaninkuoreen?