keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

kasvisten kasvatusta.

Olen elänyt nyt kaksi viikkoa yksinäni, pupukin on ollut lomailemassa ja se vasta onkin nauttinut elämästään, luonnon lapsena hiekkalaatikolla ja vihreillä nurmikoilla pomppien, ja omassa huvimaja-mökissään asustaen. Yksinelo on siis johtunut puoliskoni kesälomasta, itse olen kesälomasijaistaja joten en paljoa lomaile.. Ü Paitsi elokuussa, jos työt ei jatkukaan enää. No, täällä oman yksinelo-lomani aikana olen sitten tehnyt kasvisruokia joita en ennen ole tehnyt, esim papu-pastaa joka oli loistavaa! Kotijuustoa, paprikaa ja sipuliakin siinä oli, ja päällä parmesania ja basilikaa. Kasvatuksenikin ovat kasvaneet, porkkanat ovat nyt pikkusormen pään kokoisia, ja aika maukkaita. Ü Eivätpä ne noin pienessä ruukussa mahdu paljoa kasvamaan, mutta pääasia että jotain vihreää ja Itse siemenistä asti kasvatettua löytyy parvekkeelta. Mansikoitakin tulee kohta, ne vaan lakkaa heti punastumasta kun aurinko on piilossa :(

Aineksia tarvitsee oman mieltymyksen mukaan!
Papu-pasta
Isoja valkoisia papuja (säilyke) n. 1 dl
Paprika
Kotijuustoa n. 100 g
Sipuli
Valmista pastakastiketta esim raguletto / pirkka-pastakastike 2,5 dl
parmesan-juustoa raastettuna
tuoretta basilikaa
pastaa 
öljyä kuullottamiseen

Helpot ohjeet
Laita ensin pastavesi kiehumaan, 
Lisää pasta kiehuvaan veteen työvaiheiden sopivassa välissä.

1. Kuullota pilkottu sipuli öljyssä pannulla, lisää pieneksi pilkottu paprika
2. Kaada pannulle valutettuja papuja kourallinen. Itse käytin kokonaisia mutta pavut voi myös pilkkoa pienemmiksi!
3. Kippaa sekaan pastakastike
4. Anna muhia hetki pienellä lämmöllä
5. Lisää sopiviksi paloiksi leikattu kotijuusto
6. Kun pasta on kypsää, kaada keitinvesi pois ja kippaa pasta pannulle kastikkeen joukkoon ja sekoita
7. Raasta päälle parmesania vähän tai reilusti, itse käytin toista vaihtoehtoa ;)
8. Revi tuoretta basilikaa muutama lehti koristeeksi





keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Nuffe ulkoilee



Tän pihan Nuffe tuntee jo melkein, enää ei möngitä kuin minuutin verran alkuun, ennenkun uskalletaan jo juostakin. Edes viereen ajanut moottoripyörä ei pelottanut! 

pieni selviytyjä

Punainen sorbetti

Kourallinen pakastettuja mansikoita
Kourallinen pakastettua mangoa
Appelsiinituoremehua loraus
3 cm pala vaniljajäätelöä

Laita kaikki ainekset kulhoon ja surauta sauvasekoittimella.







Muumimammallinen vesimelonia, kupillinen sorbettia, rehevöitynyt porkkana-ruohosipuli-salaatti-orvokki-istutus, josta tänään puski tiensä esiin ensimmäinen pienenpieni pikkusormenpäänkokoinen orvokki! Ilon päivä! Ü

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

kotihommia

Raparperi-pikkupiirakat
n.10 kpl

150g voita vähän pehmenneenä
1,5 dl sokeria
2 munaa

3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-2 tl vaniljasokeria

kolme pientä vartta raparperia kuorittuna ja paloiteltuna
valkosuklaata
kanelia ripaukset päälle
tarjoiluun vaniljakastiketta

Tee sokerista ja vähän pehmenneestä voista sähkövatkaimella vaahto, siihen menee aikaa ehkä puolisen minuuttia. Lisää yksitellen munat ja vatkaa enää vain 1-teholla. Lopeta vatkaus heti kun munat ovat sekoittuneet. Sekoita kolme kuivaa ainesta keskenään ja sekoita sitten vaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Kun seos on tasaista, laita joko paperisiin muffinssivuokiin tai muffinssipannuun nokareet taikinaa, sen jälkeen palat valkosuklaata, ja taas taikinaa päälle. Lopuksi teelusikallinen pieniksi pilkottua raparperia. 

Paista uunissa 200 astetta n. 15 min
Ripottele valmiiden päälle kanelia
Tarjoile vaniljakastikkeen kera





Tänään olen hyödyntänyt vapaapäivää! Nukuin melkein kymmeneen vaikka sisäinen kello herätti jo kuudelta, mikä on työaamujen herätysaika nykyään.. Sain kuitenkin jatkettua vielä unta, ja heräsin sitten kun tuntui hyvältä herätä. Katsoin vähän charmed-sarjaa jota katsoin paljon yläasteella, se on mukavan koukuttava ja tuo muistoja mieleen. Ü Olen myös tehnyt tänään raparperijuttuja, mm. pikkuisia raparperi-cupcakes-juttuja kun en jaksanut isoa piirakkaa tehdä, näitä tuli juuri sopiva määrä sellaisiin tapauksiin että kavereita tulee kylään ja ei ole mitään tarjottavaa, sitten voi pakastimesta vetäistä yllärin. Ü Istutin myös basilikaa ruukkuun parvekkeelle, yritin istuttaa myös siemenistä asti tuossa aiemmin keväällä, mutta siitä ei oikein tullut mitään.. Ehkä nämä nyt menisi jonkin aikaa. Ja se iso ruukku mistä minulla oli kuva joskus, kun siellä kasvoi muutama vihreä hippunen, pursuaa nyt kaikkia ihanuuksia! Kuva siitä ehkä seuraavassa postauksessa Ü Ja lisäksi tein tänään myös lasagnen, jota voin laittaa myös pakastimeen ja ottaa töihin, niin että ei tarvitse syödä mikrolämmitettäviä eineksiä joka päivä (tai mäkkäriruokaa, jota saa nopeammin). Ja puunasin myös kylppärin. Seuraavaksi pesen asunnon lattiat, ja sitten voisin harjailla Nuffen ja sitten maistaa sitä lasagnea, kun se on tarpeeksi vetäytynyt tuossa hellalla folion alla. Huomenna taas töihin, ja siellä meneekin sitten koko juhannus, mikä ei haittaa pätkääkään, koska kesä on vasta alussa!

Tuntuu niin ahkeralta! Ü

ps. tuo lättykuva on lauantailta, oli pakko ikuistaa hetki jolloin ensimmäinen lätty ei mennyt pilalle! uskomatonta! Ü Ü

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Haastelua

Sain haasteen Suvilta, kiitosta vain, koitan pärjätä tän kanssa. :D


  1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Vastaa kysymyksiin, jotka olet saanut
  3. Luo itse 11 kysymystä niille, joille lähetät haasteen eteenpäin
  4. Mene heidän blogiinsa ja kerro heille, että haastoit heidät.
  5. Älä haasta takaisin.


yksitoista asiaa itsestäni

Olen vähän aurinkoaddikti. Jos olen kesällä ulkona ja ollut jo jonkin aikaa, niin että tiedän minun kohta palavan ja sitten ei ole enää kivaa, niin silti en helposti lähde sisälle. Ainoastaan jos pää alkaa tulla auringosta kipeäksi, niin sitten menen kyllä. Ja vaikka olen palanut niin en silti osaa välttää aurinkoa.

Lukiossa söin aika paljon rollsruokaa, kasvisaterian ja remoulade-dipin, jos tarkkoja ollaan, ja joskus myös sipulirenkaita. Ehkä pari kertaa viikossa tai vähän useamminkin joskus...

Tuntuu että lukiosta on tosi vähän aikaa vaikka olen kirjoittanut jo neljä vuotta sitten. Aika kuluu tällä hetkellä hirveän nopeasti.

Tykkään enemmän lattioiden pesusta kuin imuroimisesta, silti en tee sitä kovinkaan usein... Ü

Luen tällä hetkellä ensimmäistä kertaa twilight -sagaa, toinen kirja vasta menossa mutta olen varma että luen kyllä kaikki, sen verran hyviä ovat olleet. Ja katsoin siis ensin leffat ennenkuin päätin että alan lukemaan kirjojakin, ja joo, kirjat ovat miljardi kertaa parempia.

Käytin 13 vuotta silmälaseja ja sitten laserleikkautin silmäni, ja aika mahtavaa on ollut sen jälkeen!

Minulla on ollut vauvakuume ehkä 13-vuotiaasta asti.

Haaveissani on valmistua ensi vuonna sairaanhoitajaksi.

Ensimmäinen ihkaoma lemmikkini oli marsu, tai oikeastaan kaksi sellaista, sain ne 13-vuotiaana.

Salaisena haaveenani on kouluttautua lentäjäksi.

En vastaa puheluihin jotka tulee oudoista numeroista, koska puhelinmyyjät vainoavat minua enkä osaa useinkaan sanoa ei.


1. Millainen olit teininä?
2. Millaisia suunnitelmia sinulla on kesälle?
3. Oletko koskaan harrastanut kirjeenvaihtoa tai swappailua?
4. Uskotko, että jossain muuallakin voisi olla älyllistä elämää Maan lisäksi?
5. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
6. Kuinka useasti siivoat asuntosi/kotisi? Onko siisteys sinulle tärkeää?
7. Oletko koskaan käynyt Oulussa?
8. Paheesi?
9. Juhlitko yleensä vappua, juhannusta, uuttavuotta yms?
10. Mansikat vai mustikat?
11. Valkoiset vai mustat huonekalut?

1. Minulla oli teininä aika iso kaveriporukka, jonka kanssa hengailin varmaan päivittäin. Minulla oli vaaleat pitkät hiukset joita harjasin alhaalta ylöspäin, koska olisin halunnut rastat ja äiti ei antanut laittaa, joten koitin saada hiukset muulla tavoin pörröisen näköisiksi. Harrastin kerrospukeutumista, ja käytin hyvin värikkäitä vaatteita. Keräsin polvisukkia, ja käytin niitä ristiin siten että molemmissa jaloissa oli eriväriset sukat. Käytin piilolinssejä, usein värillisiä. Tumman siniset oli lempparit. Kuuntelin koko ajan kotona ollessani musiikkia, tykkäsin ihan kaikenlaisesta musiikista björkistä YUP:hen. Venyttelin paljon. Olin aika iloinen, en mikään angstiteini.

2. Teen kesätöitä kotihoidossa, ja vietän aikaa Helsingissä, mikä on minulle täysin uutta, koska kaikki aiemmat kesät olen viettänyt kotona Etelä-Pohjanmaalla. Mitään erityisiä suunnitelmia ei ole.

3. Laitoin ehkä 7-luokalla kirjeenvaihtoilmoituksen witch-sarjakuvalehteen, ja sain sen ilmestymisen jälkeen joka päivä kuukauden ajan vähintään 10 kirjettä päivässä. Olin luvannut vastata kaikille, joten siinähän sitten kirjoiteltiin. Muutamien kanssa kirjoittelin sitten jatkossakin, joidenkin kanssa aika pitkään, ennen kuin kirjeenvaihtoinnostus loppui siinä lukioon mennessä. Swappailin tuolloin myös, mutta sitä kesti ehkä vuoden verran. Swapkaverit löysin sistersclub-nettisivujen kautta.

4. Uskon että maailmankaikkeus on aika suuri paikka, ja ehkä me ollaankin just niitä alieneja, ja jossain muualla on oikeasti fiksua väkeä. Tää maapallo ei oo kovinkaan suuri osa edes meidän yhtä pientä aurinkokuntaa. Eli joo, ihan varmasti on elämää muuallakin!

5. Joulupukki oli se jännittävä juttu joka kävi kerran vuodessa. En ehkä varsinaisesti pelännyt, ainoastaan sitä sen naamaria kun se oli niin karmiva. Onneksi niitä ei enää käytetä.

6. Meillä imuroidaan joka päivä koska tuo valkoinen karvapallo tiputtelee karvojaan vähän liian ahkerasti. Suursiivouksia tehdäänkin sitten harvemmin, mutta perussiistinä kyllä pidetään. Pölyjä pyyhitään silloin kun siltä tuntuu, ehkä kerran viikossa. Kyllä siistissä kodissa on kivempi olla kuin sekaisessa ja sotkuisessa.

7. Olen käynyt Oulussa, tapaamassa yhtä niistä swap/kirjekavereista, ja tästä tyypistä tulikin sitten vähän parempi ystävä kuin ne muut kirjekaverit. Suusin kanssa vietettiin yläasteen tienoilla aikaa jonkin verran, (paras harrastus oli itsemme kuvaaminen ja kuville nauraminen :D) mutta enää ollaankin sitten harvemmin tekemisissä... Se on harmi juttu se!

8. Mun pahe voisi olla se etten paljoakaan mieti mitä kaupasta ostan. Siis että jos jotain tekee mieli niin sitä haetaan, ihan sama vaikka olisi just edellisenä päivänä syönyt jotain herkkua. Sipsejä tulee syötyä usein, ja ranch-dippiä.

9. Itselleni ei niin hirveästi ole väliä juhlistaako tuollaisia yleisiä juhlapäiviä vai ei. Oma osallistuminen riippuu siitä, satunko olemaan sellaisella paikkakunnalla, jossa joku kaveri järjestää juhlapäivän kunniaksi jotain kekkereitä, toki osallistun jos kavereita on paikalla koska niiden kanssa hengailu on mulle tärkeää, on sitten juhlapäivä tai ei.

10. Mansikat ehdottomasti. Mustikoista jää ikävää väriä sormiin ja suuhun ja pirtelöön niistä jää hippusia. Mansikat survoutuu paremmin ja niissä on parempi maku muutenkin, tuoreena syötynä. Mansikkaa voi myös kasvattaa amppelissa niinkuin minä tällä hetkellä teen, mustikat ois vaikeampia silleen !

11. Meillä on tasapuolisesti molempia. Sohva ja tietokonepöytä mustia, keittiönpöytä ja tv-taso valkoisia. Mutta valkoiset on kyllä mun juttu, niistä tulee rauhallisempi olo. Musta on kiva tehosteena jossain.


yksitoista kysymystä eteenpäin


1. Mitä limsaa ostat kaupasta?
2. Minkä lemmikin halusit pienenä?
3. Leikitkö pienenä autoilla vai barbeilla?
4. Tykkäätkö talvesta vai kesästä?
5. Millaisena näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
6. Mikä on sinulle tärkeintä?
7. Millainen rooli sinulla on ystäväporukassa, oletko naurattaja, hiljainen, johtajatyyppi vai jotain muuta?
8. Millä tavoin valitset vaatteet jota ostat/ käytät?
9. Mistä kotitöistä tykkäät eniten?
10. Minne matkustaisit 1000 eurolla?
11. Lempiruokasi?

ihastusblogi

Voisin elää vaikka vuorokauden tätä blogia selaten, nämä kuvat on niin ihania. Esimerkiksi tämä.


Tai tämä.


Käykäähän katsomassa, varoitan vaan ettei tuolta pääse ihan heti pois. Ü

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

viime viikolla




Kävin viime viikolla leikkimässä veljenpoikien kanssa, syötiin mm. vesimelonia, käytiin tivolissa ja pyörittiin lattialla sinne tänne. Ü